tiistai 22. heinäkuuta 2014

Väri-ilottelua

 Mua vaivaa kauhea lorvikatarri. Vai olisiko se tämän helteen syy, että ei saa mitään aikaan? Muutama kuva ompeluksista, jotka ovat valmistuneet kaikesta huolimatta, mutta jääneet laittamatta tänne.

Mössa on varsinainen kestosuosikki. Yhden tytön väsymys oli kuulemma hetkessä poispyyhkäisty, kun posti oli tuonut hänelle herkullisen värisen mössan.

Pitkästä aikaa päällystin vauvan makuupussin. Kangas oli asiakkaan. Tikkasin kukkien reunat ja mustan keskiön. Melkoinen homma, mutta mukava sellainen.

Lisäksi asiakas halusi vauvalle tyynyliinan ja pussilakanan. Koska kangasta oli reilusti, tein vielä kaksi aikuisten tyynyliinaakin.
Kukkien tikkaukset näkyvät kivasti pussin sisäpuolella.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ennen ja jälkeen

 Minulla ei ollut lapsena nukenvaunuja. Äiti kertoi, että hänellä puolestaan ei ole koskaan ollut värityskirjaa. Me lapset ostimme äidille värityskirjan ja minä itselleni nukenvaunut. On se mukavaa olla aikuinen, kun voi hankkia sen, mitä ei lapsena saanut.

Vaunuissa oli muovinen verhoilu ja 70-luvulle tyypilliset värit.

Verhoilu oli repeillyt monin paikoin.

Kuomun sisäpinnallakin oli repeytymiä sekä muistot muutamasta tarrrasta.

Verhoilin vaunut uudelleen punaisella sametilla.

Sisään laitoin sinikuvioista puuvillaa. 

Valokuvausta varten petasin vaunuihin "lakanan", joka todellisuudessa on pätkä vanhaa pitsireunaista hametta.

Kyytipojaksi heitin viime viikolla valmistuneen apinan. 

A satisfied monkey.
Give me a hug! (Enkun opinnot jatkuvat jälleen.)