keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Aurinkohousut

Tein neidolle neljät housut. Soitin kysyäkseni, olivatko housut sopivat ja mieluiset.
- Nämä on kalsarit!, kuului puhelimesta.
Minua nauratti. Arvasin, mitkä housut olivat saaneet kalsarituomion. - Mitä muita housuja siellä (pussissa) on?, kysyin minä.
- Aurinkohousut, taivashousut ja ukkospilvihousut.

Viisivuotiaalla on taito nimetä (ja sanoittaa) asioita osuvasti. Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että keltaiset housut on aurikohousut, siniset taivashousut ja mustat ukkospilvihousut. Kalsarit (sini-harmaaraidalliset) saivat lopulta armahduksen ja päätyivät olemaan pyjamahousut. 
Noloa laittaa näin rumasti photoshopattu kuva, mutta menköön tällä kertaa (tai taaskin).
Aurinko- ja taivashousut on tehty vanhalla, hyväksi havaitulla haaremihousukaavalla (OB 1/11). Muistelen, että kaavan koot loppuvat 92:een. Neidin koko on 104/110, mutta koska hän on hyvin hoikka, olen päätynyt lisäämään kaavaan vain reilusti pituutta. 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palomiehenkin pitää tarttua kynään

Yhden pikkupojan olisi aika alkaa harjoitella kynähommia. Se ei kuitenkaan kuuluu mieluisimpiin touhuihin. Mieluummin hän tarttuu paloletkun kuin kynän varteen. Luonnollisesti, sillä eihän palomies kynällä tulipaloja sammuta tai kissoja puusta pelasta.

Äitinsä oli ajatellut, että paloautopenaali voisi olla hyvä houkutuslintu. Niinpä minä googletin eilisen paloautoja ja tämän aamupäivän ompelin.


Uskomattoman paljon aikaa tällaisen tekemiseen menee. Mitä ilmeisemmin on niin, että mitä pienempi ompelus, sitä enemmän aikaa kuluu. Vertailun vuoksi: samassa ajassa ompelin pojan serkkutytölle kolmet housut.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nuku, nuku nurmilintu

Muistatteko tämän mekon, jossa on aineksia optiseen harhaan?

Asiakas halusi siitä vauvan makuupussiin uuden päällisen. Minä lupasin. Kerroin, että päällinen tulee olemaan jonkinlainen tilkkutyö, sillä mekossa on paljon saumoja, joten kovin isoa yhteinäistä palaa siitä ei saa. Sitä en arvannut, kuinka pieniin paloihin lopulta päädyin.



Sain päähäni lähteä rakentamaan päällistä ympyrästä, jonka ympärille tulisi kiiloja ikään kuin auringon säteiksi. Ideana sinänsä ihan hyvä, mutta toteutus oli tuskallista. Toisaalta kiilat olivat ainoa mahdollisuus saada mekon pienimmätkin palat hyödynnettyä. Työstä jäi yli muutama kämmenen kokoinen lipare, joten tarkalle se meni.

Tikkasin palat korostuksen vuoksi valkealla. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.

Samaan syssyyn ompelin parille pienelle lintubongarille mössat.
Arvelen, että kangas voisi olla Tampellaa, mutta vannomaan en mene. Upeaakin upeampi kuosi. 
Päälaelle laitoin tavanomaisesta poiketen napit. Toiseen punaisen ja toiseen valkean. Joskus vain tekee mieli vähän irrotella. (Hih!)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Peruspaidan pitkä tie

Olen sanonut varmaan jo aika monta kertaa, että innostun helposti haasteista. Tällä kertaa hullaannuin Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Tehtävänantona oli manipuloida kangasta ja tehdä siitä vaate.

Ideointi lähti - kuinkas muutenkaan - Googlesta. Hakusanoilla "manipulating fabric" tuli kuva, joka sekoitti mun pään:

Syöksähdin kangashyllylle ja nappasin käteeni ensimmäisen kiiltäväpintaisen kankaan, joka silmiini osui. Sen hetken, kun silitysrauta lämpeni ja leikkasin kankaasta kymmenen senttiä leveän suiron, ehdin miettiä, millainen laskostus on ja miten se on toteutettu.

Pääasiallisesti minä olen järkevä ihminen. Sellainen, joka miettii ensin, mitä on tekemässä ja miten kannattaa toimia ja ryhtyy hommiin vasta hyvän suunnitelman jälkeen. Silloin, kun innostun, unohdan olla järkevä. Eli en ollut sitä nytkään. Silittelin laskoksia metalliviivaimen avulla ja sain aikaan laskostetun kaistaleen: 
(Kuvan härästä lisätietoa myöhemmin.)

Enää ongelmana oli, mihin kaistaleen ompelisin. Prinsessamekon miehustaan? Ei, minulla ei ollut tarpeeksi materiaaleja mekkoon eikä edes intoa tehdä sellaista. Tyynynpäälliseen somisteeksi? Ee... e... eehkä ei. Iltalaukun koristeeksi? Kyllä!!! Mutta minulla ei ollut sopivia kehyksiä. Ja sitten menin tarkistamaan tehtävänannon ja totesin, että lopputuotteena pitää olla vaate. Se siitä.

Sitten päätin kokeilla maalausta. Leopardikuvio farkkukankaalla voisi olla hieno. Ei minulla kangasvärejä ole, mutta aina voi soveltaa. Tässä kokeilussa sovelluksen osuuden hoitivat akryylivärit.

Olin jo mittaillut kankaan ja todennut, että siitä saisi 110-senttiselle housut. Näin jo silmissäni, miten lahkeensuussa oli leopardikuvioa. Sama kuvio voisi toistua vilkkua vaikka etutaskusta.
Märkänä kuvio näytti ihan hyvältä. Kuivana ei enää niinkään. Sitä paitsi kangas oli jähmettynyt aivan kovaksi. Päätin, että en uhm(/-r)aa Fiskarsejani enkä Husgvarnaani. 

Mitäs sitten keksisi? Haasteesta oli hyvää vauhtia tulossa minulle pakkomielle.
Sen olin päättänyt heti alussa, että uusia kankaita en tätä varten osta. (Vaikka yhtenä heikkona hetkenä seisoin jo kirpparilla villapaita käsissäni. Ajattelin ostaa sen, kutistaa koneessa ja ommella pipon. Sitten päättelin, että pipo ei ole vaate, vaan asuste.)

En ole koskaan kokeillut kloriittikuviointia, joten päätin, että nyt voisi olla sen aika. Löysin kirpparilta solumuovisen härän. Innostuin. Sillä tulisi upeita kuvioita farkkuun.
Koskapa solumuovi ei ime nestettä, minun piti kehitellä härkään imukykyinen pinta. Ajatuksena oli siis, että kastan härän kloriittiin ja painan sillä kuvion farkkuun. Niinpä liimasin palan vanhaa lakanaa vaahtomuovin päälle. Liiman kuivumista odotellessa silitin kankaan ja mallailin kaavoja. (Leopardikokeilu oli haukannut merkittävän osan käytettävästä pinta-alasta.)

Jostain syystä mieleeni nousi hienoinen epäilys siitä, että minulla ei olekaan kloriittia. Kurkistus siivouskomeroon todisti, että epäilys oli totta. Tämän takia minä en kyllä osta litran pulloa, ajattelin minä ja kaikkeen säätämiseen kyllästyneenä jätin kaikki tavarat hujan hajan lattialle ja menin nukkumaan.

Saumurissa oli mustat langat ja jersey-neulat. Siinä olkoon lähtökohta haasteelle.
Hyllyssä oli mustavalkearaitaista trikoota. Minulla oli kangastussit. Ja kangasta oli sen verran, että siitä sai 86-senttisen paidan. 

Ja se manipulaatio. Olin niin hurja, että väritin yhden raidan punaiseksi. 
Minun manipulaatiorahkeeni eivät riittäneet (enää) enempään.
Ps. Tarkoitus oli kantata punaisella, mutta minulla ei ollut sopivaa resoria. Päädyin sitten turkoosiin. Hyvä, että päädyin. Minun silmiin tuo on parempi noin.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vieraalla maalla

Voitteko uskoa, että en ole koskaan ommellut vauvan bodya? Tai no, eihän se mikään ihme oikeastaan ole, kun kangasvarastoni ovat koostuneet pääasiallisesti joustamattomista materiaaleista. 

Ostin jopa oikein pallokärkisiä neuloja, että pääsen trikoota ompelemaan. Tähän asti olen surutta ommellut kaikki kankaat samoilla neuloilla. 

Tein sitten kerralla neljä bodya, kun kerran aloin hommaa kokeilemaan. Oikeastaan niitä on viisi, mutta yksi on vielä hieman kesken. 
Samoilla tulilla pyöräytin parit housut velourista ja yhden trikoopaidan. Takin ja Jokapojan ompeleminen ei käynyt aivan kädenkäänteessä. Edelleen ihmettelen, mikä karma Jokapoikien ompelua ohjaa, sillä tilattujen paitojen kanssa homma menee aina taisteluksi. Sen sijaan, jos ompelen ihan huvikseni tai kokeilumielellä paidan, mitään ongelmia ei esiinny. Perin kummallista.

Kuva on taas maailman surkein, mutta yritän tällä postauksella vain todistella, että en minä ole laiskana maannut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Ennakkovaroitus

Huomio, huomio!

Pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on aika laittaa Vaatekomeron ovet kiinni. En tiedä vielä, sulkeutuvatko ne lopullisesti vai vain toistaiseksi. Pahimpien shokkireaktioiden välttämiseksi olen päättänyt, että ovet ovat auki syyskuun loppuun asti. Toisin sanoen otan tilauksia vastaan vielä noin kuukauden ajan. 

Ompeluun en ole kyllästynyt, mutta bloginpitämiseen olen. Nykyinen systeemi ei toimi. Blogia pitäisi kehittää monin tavoin, mutta juuri nyt minulla ei ole siihen intoa. 


Kangashyllyssä näyttää tältä. Ylähyllyllä on kankaita, joita en ole saanut kuvattua. Ja on niitä vähän muuallakin... Kuvan väreistä voitte päätellä, että ei osunut ihan oikea kuvausasetus kameraan. Ei huvittanut alkaa enää ottamaan uusia kuvia. ( < Yksi hyvä lisäsyy blogin lopettamiseen.)

Siinä niitä ois - ainakin vielä toistaiseksi.

Tilatkaa!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kulmakunnan komeimmat kiesit

 Lupauduin alkukesästä tekemään taas jotain sellaista, mitä en ikinä ennen. Tällä kertaa kyse oli rattaiden istuinosan uusimisesta. 

Rattaat alkuperäisessä asussaan. 

Posti toi minulle istuinosan. Silmäilin sitä, pyörittelin, tein havaintoja ja kuvasin joka kantilta. Sitten ratkoin sen osiin. 

 Asiakas oli valinnut päällystysmateriaaliksi turkoosin sävyisen sisustuskankaan. joka kestää niin vettä, räntää, aurinkoa, tuulta kuin tuiskuakin.
Tapani mukaan minä hoidin leikkaamisen lattialla. Kuvassa ollaan jo applikoinnin paikkaa hahmottelemassa.
(Huomaa kahvikuppi.)

 Toiveena oli saada rattaisiin applikointi. Asiakkaan silmää miellytti panda, joten saamansa pitää.

 Miksi silityslauta ei seiso jaloillaan? Siksi, että applikoinnin kasaaminen oli helpompaa, kun istuinkangas lepäsi osin lattialla. Muuten se yritti koko ajan karata laudan päältä. Tiedoksi heille, jotka eivät ole koskaan applikoineet: kuva kasataan kaksipuolisen liimakankaan avulla. Ensin liimakangas silitetään kiinni kuvan taakse ja sen jälkeen kuva silitetään kankaaseen. Vasta sen jälkeen ommellaan.

Ensin ompelin bambunvarret ja pandan kiinni kankaaseen. Lankojen valinta käynnissä. 

Lopuksi lisäsin lehdet.
Tällainen siitä tuli. 
Applikoinnissa käytetyt kankaat: vanha hame, tyynyliina, verhot ja pöytäliina. 

Kulmakunnan (ellei koko kaupungin) komeimmat kiesit. 
Pehmusteena on 200 grammaista vanua. Vinokantit on markiisimaista sisustuskangasta.

Asiakas oli tyytyväinen. Niin minäkin.