perjantai 17. heinäkuuta 2015

Paukuti, paukuti

Anteeksi naapurit. Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Minä laitoin vain purjerenkaita verhoihin. Tätä ei tule toistumaan enää ikinä. En aio enää koskaan ommella pimennysverhoja. En ainakaan asiakkaille. Hirveä materiaali. Ja sitä paitsi, vaikka Käsityöneuvonta on muuttanut viime aikoina varsin tiuhaan, ei minulla voi olla niin huono tuuri, että jos joskus mahdollisesti ehkä kuitenkin jostain ihmeen syystä käy niin, että vielä purjerenkaita laitan ja varsinkin johonkin niin kirottuun materiaaliin kuin pimennysverhot, Käsityöneuvonta muuttaisi taas ja olisi kiinni. Ei voi olla. Eihän? (Käsityöneuvonnassa on siis neppipressi, jolla vain väännetään sirkat kankaaseen kiinni. Ei paukuttamista, ei naapurien piinaamista.)

Tässä melun aiheuttajat. Laitoin varmuuden vuoksi nurjalle pienet tukipalat vahvistamaan kangasta. 

Aseet. Reikien tekeminen tähän kankaaseen oli hankalaa. Onneksi Fiskarsit upposivat hyvin. Ruutupaperilla on verhojen mitat. Ruutuvihkon tehtävänä oli suojella myös rumaa muovilattiaa suuremmilta tuhoilta.

Surkea kuva, mutta surkeaa on ompelujälkikin. Onneksi näitä verhoja ei katsella päivänvalossa.

Grrr, grr, grrr. Ärrin murrin. Ostin tätä projektia varten yläsyöttäjän. Se ei ole mikään ilmainen kapistus. Mutta se kirottu rakkine tarttui kankaaseen ja repi sen lankalenkeille. Onneksi tämäkin tuho on nurjalla vain yksi sauma joutui yläsyöttäjän uhriksi.

Siinä ne on. Yksi työpäivä niihin meni. Rumat, mutta ajanevat asiansa.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Vain paras on kyllin hyvää, osa 3

Tässä vielä muutama kuva valmiista puvusta. Josko jonain päivänä saisin vielä sellaisia kuvia, joissa näkyy esimerkiksi helmapitsi. Se oli upea.

Mekon olkaimet olivat pitsiä. Pitsin alla on tylli. Pään- ja kädenteitä kiersi pitsinauha.


Puku edestä.
Niin kaunis morsian.

Selkäpuolen yläosa oli myös tylli-pitsi-yhdistelmää. Huntu peittää piilovetoketjun alleen.
Huntu oli hyvin yksinkertainen: leikkasin silkkisifongin ovaalin muotoon ja ompelin reunaan rullapäärmeen. Pituussuunnassa ovaalin puolivälin paikkeille ompelin poimutuslangan ja kiristin tiukalle poimutukselle. Sitten vain taitoin puolikkaat vastakkain. Huntu kiinnitettiin hiuksiin poimutuslangan kohdalta hiuspinneillä.

Takana oli pieni laahus. 
Tykkäsin tehdä pukua. Minun ja morsiamen näkemykset menivät hyvin yksiin. Morsian oli lopputulokseen tyytyväinen, samoin minä.
Vielä kerran kiitän Käsityöneuvonnan ompeluohjaajaa. Ilman häntä tämä puku olisi jäänyt haaveeksi.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vain paras on kyllin hyvää, osa 2

 Kun sovitusmekko näytti kyllin hyvältä, oli aika siirtyä varsinaisten kankaiden kimppuun. Siirsin "ompelimoni" suosiolla Käsityöneuvontaan, sillä siellä on huomattavasti paremmat pöytätilat kuin kotona, mutta ennen kaikkea siellä on ohjaaja, jota ilman en olisi ikipäivänä uskaltanut alkaa hääpukua tekemään.

Neljä metriä lakanapuuvillaa silitettynä. Puuvillasta tuli pukuun "tukikangas" eli koko puku vuoritettiin puuvillalla, jotta siihen saatiin lisää ryhtiä.

Saumanvarat merkkasin millintarkasti. Pinkki liitu näkyi hyvin kankaalla - vähän liiankin hyvin. Onneksi tajusin leikata kankaan niin, että liitumerkintöjä ei jäänyt valmiisiin paloihin.

Varsinainen pukukangas oli luonnonvalkoista satiinia. Asettelin kaavat suurella h u o l e l  l a. Puvun materiaalit ostettiin pääosin Ateljé Iinasta.

Halusin pelata varman päälle. Jokaiseen kaavaan piirsin minikaavan, johon oli merkitty raidoituksella, mikä kaavanosa on kyseessä. Pienenä sivuhuomautuksena: Belgiassa kanapaketin kyljessä oli kanan kuva ja kanasta oli väritetty se osa, joka oli pakkauksessa. Systeemi helpotti kummasti kielitaidottoman au pairin ostosten tekoa.

Puuvillakangas ja satiini neulattiin yhteen ja sen jälkeen palat kierrettiin saumurilla. Laitoin jokaiseen palaan miljoona neulaa. 


Käsityöneuvonnan Laura on oivallinen kapistus. Päihittää mennen tullen minun silitysrautani. 

Pukua sovitettiin joka välissä. Ja se todellakin tarkoittaa joka välissä.
Istuvuudesta päätellen puvussa ei ole vielä tässä vaiheessa "luut" (=rigilenepätkät) paikoillaan.
Puvussa oli minimaalinen laahus.


Tässä mallaillaan puvun päälle tulevaa pitsiä. Pitsissä oli kämmenenkokoisia kukkakuvioita.

Helman pitsi oli helppo ommella: tarvitsi tehdä vain sivusaumat.

Lantiolta ylöspäin ompelin pitsit kiinni miehustaan käsin. Mallinukke (, jonka ristin Dorikseksi) topattiin morsiamen muotoon ja puettiin hääpukuun. Tämä helpotti kummasti pitsin ompelua.
Huomaa tyllistä tehdyt olkaimet. Itse asiassa pohjustin koko yläosan ensin tyllillä, jotta sain ommeltua siihen myöhemmässä vaiheessa pitsin.

Työasennot eivät olleet kaikin ajoin kovin ergonomiset. Pääasiallisesti ompelin istualtaan. Tiukimmissa paikoissa piti nousta seisomaan. :D

Kukkakuvioiden sommittelu oli mielenkiintoista puuhaa. Välillä mekko oli täynnä nuppineuloja. Pitsikukkien (käsin!)ompelemiseen kului laskelmieni mukaan noin 50 tuntia. Muita työtunteja en laskenut. 
Osa kolme ilmestyy myöhemmin. 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Vain paras on kyllin hyvää, osa 1

Hyvä ystäväni päätti mennä naimisiin. Kysyi minulta, josko tekisin hänelle häämekon. Kieltäydyin jyrkästi. En ole koskaan tehnyt hääpukua, en koskaan ommellut silkkiä, en en en en... Kieltäytymisestä huolimatta jo samana iltana istuin tuntikausia koneella googlettamassa hääpukuja eri kielillä.

Ystäväni hankki useita häälehtiä, joista valitsi itselleen mieluisimmat puvut. Otimme yhdestä kuvasta yhden idean ja toisesta toisen. 

Sattui hyvä onni, että olin ilmoittautunut kevätlukukaudeksi kansalaisopiston "Kotelomekosta tunikaan" -kurssille, jossa opetettiin yläosan vaatteen teko omien mittojen mukaan. Kurssin turvin uskalsin alkaa muokkaamaan ystävälleni hääpuvun kaavoja. 

Kurssilla mekon lähtökohtana oli kotelomekon kaava Modasta (5/10). Käytin hääpukuun samaa kaavaa. Eurokankaan pussi on tässä vaiheessa vain rekvisiittaa. Muistelen sen sisältäneen tarvikkeita johonkin aivan toiseen ompelukseen.

Vaikka ensimmäinen sovitusmekko tehtiin mittojen mukaan, paljon piti silti vielä kaavaa muokata. 

Hääpuku ei ollut kevään ainoa projekti. Yhtä aikaa sen kanssa tein itselleni toppatakkia, lapselle housuja, paitaa, omaa juhlamekkoa ja paria vauvan bodya - ainakin. 

Ensimmäinen varsinainen sovitusversio oli erittäin laajahelmainen. Helmaa kavennettiin ja kavennettiin ja kavennettiin ja vielä kerran kavennettiin.


Lopulta päädyttiin vain hieman levenevään helmaan. Takana on minimittainen laahus. 

Päädyin tekemään vielä toisen sovitusversion, jotta näkisin, että kaikki kaavoihin tehdyt muutokset ovat varmasti oikein. Tätä mekkoa ei kiireellä pilattaisi. 
Olen varmaan joskus sanonut, että kelpuutan itselleni vain täydellisen (ompelu)jäljen. Sitä tässäkin mekossa lähdettiin hakemaan. Päätin heti alussa, että puran ja ompelen vaikka miljoona kertaa, jos on tarpeen. Halusin nähdä häissä sellaisen puvun, josta voin ylpeänä sanoa, että se on minun tekemäni.

Seuraavassa postauksessa päästään käsiksi varsinaiseen mekkoon.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hiljaisemmalla tulella

Syksyllä suunnitelmissa oli, että joko lopetan blogin pitämisen tai uusin ulkoilmeen kokonaan. Mutta kuten olette huomanneet, blogiin tipahtelee silloin tällöin aina jotain postauksia eikä ulkoasukaan ole muuttunut. Näin vaikeaa se on lopettaa tai aloittaa mitään kokonaan alusta.

Toistaiseksi mennään siis edelleen vanhalla kaavalla. Ainoa poikkeama aiempaan on, että uusia kankaita en aio esitellä (ainakaan hetkeen).

Otan siis tilauksia edelleen vastaan ja postaan valmistuneita töitä.

Mukavaa alkanutta kevättä!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Poikienmiesten tankopyörä

Näin Burdassa hauskat poikien housut. Villiinnyin. Halusin tehdä ne. Heti. Piirsin kaavat - tai ainakin melkein. En tajunnut, miksi vyötärökaitale koostui kahdesta osasta, joista toinen oli toista pidempi. Tai kyllä minä sen pituuseron ymmärsin, mutta en sitä, miten se oli selitetty. Kysyin apua. 

Toinen ongelma oli taskupussien kummallinen muoto. Ne näyttivät aivan kuudestilaukeavan asekoteloilta. Sitä paitsi ne ylsivät nappilistan alle, mikä kummastutti minua suuresti. Kysyin apua.

Kolmas ongelma oli nappilista. Minun järkeni ei riittänyt selittämään, miksi nappilistan alareuna oli kaareva eikä suora niin kuin normaalisti. Kysyin apua.

Neljäs ongelma oli kankaan riittävyys. Tai ei se mikään ongelma ollut. Piti vain tosi moneen kertaan pyöritellä kaavoja, mallailla, mittailla, suunnitella, nukkua yön yli ja aloittaa taas alusta. Tähän en tarvinnut apua. Tässä minä olen mestari.

Päädyin käyttämään ihanan pehmeäksi kulunutta farkkua (sanoisin denimiä, jos tietäisin varmasti, että se on oikea sana tähän). Samaisesta kankaasta on tehty yhdet housut ennenkin.

Housujen juju on "kieroissa" lahkeissa, haarakiilassa ja nappilistassa.

Taakse päädyin tekemään saumat hieman polvitaipeen alapuolelle. Sitähän melkein luulisi, että tuollaiset kuuluu asiaan. Kuuluuhan ne, kun ne on siihen kerta tehty. Todellisuus toki on, että kangas ei olisi riittänyt muuten.
Lahkeissa on kuminauhat.

Voi, kun minä tykkäsin tehdä näitä! Pitkästä aikaa jotain haastavaa ommeltavaa.  Ompelin erittäin suurella huolella.
Napinlävet ja vyölenksujen kiinnitykset tein punaisella. 

Koristetikkasin melkein kaikki saumat grafiitinharmaalla langalla.

Näistä housuista olen ylpeä. Tekemiseen kului paljon aikaa, mutta lopputulos on kyllä kaiken kulutetun ajan väärti.

Ja kuten yleensä: kangasta jäikin vielä. Näistähän tekee vielä vaikka Barbielle shortsit!
Lahjoitin housut Sylva-huutokauppaan. Housut olivat kokoa 104 ja kaava Burdasta nro 10/2012.

Ps. Otsikko viittaa erään pikkupojan riemuun, kun hän vihdoin sai isomman polkupyörän. Enää ei tarvinnut ajaa tyttöjen pyörällä eikä apurattailla. Nyt oli alla "poikienmiesten tankopyörä". Näiden housujen kohdalla minä koin vastaavaa riemua.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ohops!

Minulla on taipumus erittäin impulsiivisiin ja intensiivisiin ärsyke-reaktio -kohtauksiin, joita seuraa välittömästi toinen ärsyke-reaktio -kohtaus. Tällä kertaa ärsykkeenä toimi kirpparipöydässä ollut Marimekon Hedelmäkori-kuosinen punavalkoinen pitkähihainen trikoopaita. Nappasin paidan ja ennen kuin olin edes ehtinyt tarkistaa sen kuntoa, olin jo mielessäni ommellut siitä yhtä ja toista. Varsinaiseksi reaktioksi lasken kuitenkin sen, että ostin paidan.

Tulin kotiin ja sovitin paitaa (ihan vain huvikseni, sillä kuviotrikoot eivät ole yhtään mun juttu). Oli sopiva. Tämä oli ärsyke numero kaksi ja sen seurauksena päätin ommella paitaan sopivan hameen. Halusin kiihkeästi olla 70-luvun kukkaistyttö polvisukkineen. Näin jo itseni vaeltelemassa kesäpäivänä heinikossa.

Piti siis ommella hame. Kello oli kahdeksan illalla, kun aloin penkoa kaavavarastoani. Minulla oli hämärä mielikuva, että jollain kaava-arkilla oli hameen kaava. (Sivuhuomautuksena, että minulla on kasa pelkkiä kaava-arkkeja. Lehtiä niihin ei ole.) Kaavoja löytyi useampikin. Yksi niistä oli vuoden -74 Tee itse -lehdestä. Oikein sopiva.

Tässä hyvin samankaltainen malli kuin omassani.

Kangashyllystä löytyi oranssinpunainen mikä-lie-teryleeni. Joku keinokuituinen neulos joka tapauksessa. Aivan selvää hameainesta.

Tietenkään kaavassa ei ollut mitään kokomerkintää ja kokoja oli vain yksi. Piirsin kaavan ja päätin ottaa varalta kuitenkin vähän mittoja, että ei aivan syteen ja saveen menisi. Kannatti ottaa. Vyötärönympärys oli 66 cm. Kenen vyötärönympärys on 66? Ei minun ainakaan. (Tarkistin juuri Ottobren kokotaulukosta, että 152-senttisellä lapsella olisi.)

Koska kaava oli erittäin yksinkertainen, päätin muokata siitä itselleni sopivan. Mittailin ja pähkäilin. Leikkelin vyötärökaitaleen kaavan paloiksi ja liimasin siihen jatkokappaleita. Valmis! Innoissani sovittelin kappaleita kankaalle. Eivät sopineet. Jos tekisi hieman kapeamman niin... Tai jos tekisi hieman lyhemmän... Tai jos...

Kaavoja asetellessani mieleeni hiipi epäilys. Kaavat näyttivät epäilyttävän suurilta. Kaivoin kaapista vanhan hameen, joka on mitoitukseltaan hieman reilu. Vyötärömittojen ero oli huomattava. Miten tässä näin pääsi käymään?

Kello oli yli kymmenen illalla eikä aivotyöskentely ollut enää vireimmillään. Jätin kaikki levälleen lattialle, päätin jatkaa aamulla ja menin nukkumaan.

Yön aikana olin saanut loistoidean kokeilla vyötärökaitaleen tekoa jostain toisesta kankaasta. Päätin siis tehdä vyötärökaitaleen sovituskappaleen. Pengoin kangashyllyä ja käsiini osui punavalkoinen jersey. Gabum! Minuun iski ärsyke-reaktio -kohtaus. Tästä tulisi lapselle aivan ihana huppari!

Ratkoin kankaasta (= entinen tyynynpäällinen) vanhat saumat. Tyhjensin resorilaatikon lattialle ja etsin resorin. Leikkasin hupparin. Kaadoin vuorostaan vetoketjupussin lattialle ja kävin yksitellen läpi kaikki vetoketjut ja totesin, että sopivaa ei ole. Kaikki liian pitkiä JA väärän värisiä.

Soimasin itseäni. Voisi joskus vähän miettiä ennen kuin syöksyy tekemään mitään tai ainakin tarkistaa, että on tarvittavat materiaalit.

Söin, join kahvit ja selailin nettiä. Yhtäkkiä päähäni pälkähti ajatus, että kokovetskarin sijasta voisin laittaa vain lyhyen vetoketjun ja piilottaa alkuperäisen vetoketjusauman etutaskun alle. Kangasta oli jäljellä enää muutama soiro, mutta vielä sitä yhden taskun verran löytyi. Problem solved!

Tasku sulautuu vähän liiankin hyvin miehustaan.
Aika onnistunut ongelmanratkaisu mielestäni. Melkein voisi luulla, että alkuperäinen suunnitelma oli
tehdä juuri tällainen huppari.

Minun makuuni malli on lyhyt ja leveä. Koko pitäisi olla 68, mutta minusta tämä näyttää paljon isommalta.
Ehkä olen merkinnyt kaavaan koon väärin.
Hupun reunassa on kuminauha. Oikeasti siihen olisi kuulunut resori, mutta eipä sitä siihen
enää riittänyt.

Kangasta jäikin vielä. Hih! 

Näin jouhevasti minä onnistun aloittamaan yhden asian ja päätymään kokonaan toiseen. Ehkä nyt olisi aika palata hameen ääreen. Mitähän siitä tällä kertaa tulee?