keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Aurinkohousut

Tein neidolle neljät housut. Soitin kysyäkseni, olivatko housut sopivat ja mieluiset.
- Nämä on kalsarit!, kuului puhelimesta.
Minua nauratti. Arvasin, mitkä housut olivat saaneet kalsarituomion. - Mitä muita housuja siellä (pussissa) on?, kysyin minä.
- Aurinkohousut, taivashousut ja ukkospilvihousut.

Viisivuotiaalla on taito nimetä (ja sanoittaa) asioita osuvasti. Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että keltaiset housut on aurikohousut, siniset taivashousut ja mustat ukkospilvihousut. Kalsarit (sini-harmaaraidalliset) saivat lopulta armahduksen ja päätyivät olemaan pyjamahousut. 
Noloa laittaa näin rumasti photoshopattu kuva, mutta menköön tällä kertaa (tai taaskin).
Aurinko- ja taivashousut on tehty vanhalla, hyväksi havaitulla haaremihousukaavalla (OB 1/11). Muistelen, että kaavan koot loppuvat 92:een. Neidin koko on 104/110, mutta koska hän on hyvin hoikka, olen päätynyt lisäämään kaavaan vain reilusti pituutta. 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palomiehenkin pitää tarttua kynään

Yhden pikkupojan olisi aika alkaa harjoitella kynähommia. Se ei kuitenkaan kuuluu mieluisimpiin touhuihin. Mieluummin hän tarttuu paloletkun kuin kynän varteen. Luonnollisesti, sillä eihän palomies kynällä tulipaloja sammuta tai kissoja puusta pelasta.

Äitinsä oli ajatellut, että paloautopenaali voisi olla hyvä houkutuslintu. Niinpä minä googletin eilisen paloautoja ja tämän aamupäivän ompelin.


Uskomattoman paljon aikaa tällaisen tekemiseen menee. Mitä ilmeisemmin on niin, että mitä pienempi ompelus, sitä enemmän aikaa kuluu. Vertailun vuoksi: samassa ajassa ompelin pojan serkkutytölle kolmet housut.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nuku, nuku nurmilintu

Muistatteko tämän mekon, jossa on aineksia optiseen harhaan?

Asiakas halusi siitä vauvan makuupussiin uuden päällisen. Minä lupasin. Kerroin, että päällinen tulee olemaan jonkinlainen tilkkutyö, sillä mekossa on paljon saumoja, joten kovin isoa yhteinäistä palaa siitä ei saa. Sitä en arvannut, kuinka pieniin paloihin lopulta päädyin.



Sain päähäni lähteä rakentamaan päällistä ympyrästä, jonka ympärille tulisi kiiloja ikään kuin auringon säteiksi. Ideana sinänsä ihan hyvä, mutta toteutus oli tuskallista. Toisaalta kiilat olivat ainoa mahdollisuus saada mekon pienimmätkin palat hyödynnettyä. Työstä jäi yli muutama kämmenen kokoinen lipare, joten tarkalle se meni.

Tikkasin palat korostuksen vuoksi valkealla. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.

Samaan syssyyn ompelin parille pienelle lintubongarille mössat.
Arvelen, että kangas voisi olla Tampellaa, mutta vannomaan en mene. Upeaakin upeampi kuosi. 
Päälaelle laitoin tavanomaisesta poiketen napit. Toiseen punaisen ja toiseen valkean. Joskus vain tekee mieli vähän irrotella. (Hih!)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Peruspaidan pitkä tie

Olen sanonut varmaan jo aika monta kertaa, että innostun helposti haasteista. Tällä kertaa hullaannuin Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Tehtävänantona oli manipuloida kangasta ja tehdä siitä vaate.

Ideointi lähti - kuinkas muutenkaan - Googlesta. Hakusanoilla "manipulating fabric" tuli kuva, joka sekoitti mun pään:

Syöksähdin kangashyllylle ja nappasin käteeni ensimmäisen kiiltäväpintaisen kankaan, joka silmiini osui. Sen hetken, kun silitysrauta lämpeni ja leikkasin kankaasta kymmenen senttiä leveän suiron, ehdin miettiä, millainen laskostus on ja miten se on toteutettu.

Pääasiallisesti minä olen järkevä ihminen. Sellainen, joka miettii ensin, mitä on tekemässä ja miten kannattaa toimia ja ryhtyy hommiin vasta hyvän suunnitelman jälkeen. Silloin, kun innostun, unohdan olla järkevä. Eli en ollut sitä nytkään. Silittelin laskoksia metalliviivaimen avulla ja sain aikaan laskostetun kaistaleen: 
(Kuvan härästä lisätietoa myöhemmin.)

Enää ongelmana oli, mihin kaistaleen ompelisin. Prinsessamekon miehustaan? Ei, minulla ei ollut tarpeeksi materiaaleja mekkoon eikä edes intoa tehdä sellaista. Tyynynpäälliseen somisteeksi? Ee... e... eehkä ei. Iltalaukun koristeeksi? Kyllä!!! Mutta minulla ei ollut sopivia kehyksiä. Ja sitten menin tarkistamaan tehtävänannon ja totesin, että lopputuotteena pitää olla vaate. Se siitä.

Sitten päätin kokeilla maalausta. Leopardikuvio farkkukankaalla voisi olla hieno. Ei minulla kangasvärejä ole, mutta aina voi soveltaa. Tässä kokeilussa sovelluksen osuuden hoitivat akryylivärit.

Olin jo mittaillut kankaan ja todennut, että siitä saisi 110-senttiselle housut. Näin jo silmissäni, miten lahkeensuussa oli leopardikuvioa. Sama kuvio voisi toistua vilkkua vaikka etutaskusta.
Märkänä kuvio näytti ihan hyvältä. Kuivana ei enää niinkään. Sitä paitsi kangas oli jähmettynyt aivan kovaksi. Päätin, että en uhm(/-r)aa Fiskarsejani enkä Husgvarnaani. 

Mitäs sitten keksisi? Haasteesta oli hyvää vauhtia tulossa minulle pakkomielle.
Sen olin päättänyt heti alussa, että uusia kankaita en tätä varten osta. (Vaikka yhtenä heikkona hetkenä seisoin jo kirpparilla villapaita käsissäni. Ajattelin ostaa sen, kutistaa koneessa ja ommella pipon. Sitten päättelin, että pipo ei ole vaate, vaan asuste.)

En ole koskaan kokeillut kloriittikuviointia, joten päätin, että nyt voisi olla sen aika. Löysin kirpparilta solumuovisen härän. Innostuin. Sillä tulisi upeita kuvioita farkkuun.
Koskapa solumuovi ei ime nestettä, minun piti kehitellä härkään imukykyinen pinta. Ajatuksena oli siis, että kastan härän kloriittiin ja painan sillä kuvion farkkuun. Niinpä liimasin palan vanhaa lakanaa vaahtomuovin päälle. Liiman kuivumista odotellessa silitin kankaan ja mallailin kaavoja. (Leopardikokeilu oli haukannut merkittävän osan käytettävästä pinta-alasta.)

Jostain syystä mieleeni nousi hienoinen epäilys siitä, että minulla ei olekaan kloriittia. Kurkistus siivouskomeroon todisti, että epäilys oli totta. Tämän takia minä en kyllä osta litran pulloa, ajattelin minä ja kaikkeen säätämiseen kyllästyneenä jätin kaikki tavarat hujan hajan lattialle ja menin nukkumaan.

Saumurissa oli mustat langat ja jersey-neulat. Siinä olkoon lähtökohta haasteelle.
Hyllyssä oli mustavalkearaitaista trikoota. Minulla oli kangastussit. Ja kangasta oli sen verran, että siitä sai 86-senttisen paidan. 

Ja se manipulaatio. Olin niin hurja, että väritin yhden raidan punaiseksi. 
Minun manipulaatiorahkeeni eivät riittäneet (enää) enempään.
Ps. Tarkoitus oli kantata punaisella, mutta minulla ei ollut sopivaa resoria. Päädyin sitten turkoosiin. Hyvä, että päädyin. Minun silmiin tuo on parempi noin.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vieraalla maalla

Voitteko uskoa, että en ole koskaan ommellut vauvan bodya? Tai no, eihän se mikään ihme oikeastaan ole, kun kangasvarastoni ovat koostuneet pääasiallisesti joustamattomista materiaaleista. 

Ostin jopa oikein pallokärkisiä neuloja, että pääsen trikoota ompelemaan. Tähän asti olen surutta ommellut kaikki kankaat samoilla neuloilla. 

Tein sitten kerralla neljä bodya, kun kerran aloin hommaa kokeilemaan. Oikeastaan niitä on viisi, mutta yksi on vielä hieman kesken. 
Samoilla tulilla pyöräytin parit housut velourista ja yhden trikoopaidan. Takin ja Jokapojan ompeleminen ei käynyt aivan kädenkäänteessä. Edelleen ihmettelen, mikä karma Jokapoikien ompelua ohjaa, sillä tilattujen paitojen kanssa homma menee aina taisteluksi. Sen sijaan, jos ompelen ihan huvikseni tai kokeilumielellä paidan, mitään ongelmia ei esiinny. Perin kummallista.

Kuva on taas maailman surkein, mutta yritän tällä postauksella vain todistella, että en minä ole laiskana maannut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Ennakkovaroitus

Huomio, huomio!

Pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on aika laittaa Vaatekomeron ovet kiinni. En tiedä vielä, sulkeutuvatko ne lopullisesti vai vain toistaiseksi. Pahimpien shokkireaktioiden välttämiseksi olen päättänyt, että ovet ovat auki syyskuun loppuun asti. Toisin sanoen otan tilauksia vastaan vielä noin kuukauden ajan. 

Ompeluun en ole kyllästynyt, mutta bloginpitämiseen olen. Nykyinen systeemi ei toimi. Blogia pitäisi kehittää monin tavoin, mutta juuri nyt minulla ei ole siihen intoa. 


Kangashyllyssä näyttää tältä. Ylähyllyllä on kankaita, joita en ole saanut kuvattua. Ja on niitä vähän muuallakin... Kuvan väreistä voitte päätellä, että ei osunut ihan oikea kuvausasetus kameraan. Ei huvittanut alkaa enää ottamaan uusia kuvia. ( < Yksi hyvä lisäsyy blogin lopettamiseen.)

Siinä niitä ois - ainakin vielä toistaiseksi.

Tilatkaa!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kulmakunnan komeimmat kiesit

 Lupauduin alkukesästä tekemään taas jotain sellaista, mitä en ikinä ennen. Tällä kertaa kyse oli rattaiden istuinosan uusimisesta. 

Rattaat alkuperäisessä asussaan. 

Posti toi minulle istuinosan. Silmäilin sitä, pyörittelin, tein havaintoja ja kuvasin joka kantilta. Sitten ratkoin sen osiin. 

 Asiakas oli valinnut päällystysmateriaaliksi turkoosin sävyisen sisustuskankaan. joka kestää niin vettä, räntää, aurinkoa, tuulta kuin tuiskuakin.
Tapani mukaan minä hoidin leikkaamisen lattialla. Kuvassa ollaan jo applikoinnin paikkaa hahmottelemassa.
(Huomaa kahvikuppi.)

 Toiveena oli saada rattaisiin applikointi. Asiakkaan silmää miellytti panda, joten saamansa pitää.

 Miksi silityslauta ei seiso jaloillaan? Siksi, että applikoinnin kasaaminen oli helpompaa, kun istuinkangas lepäsi osin lattialla. Muuten se yritti koko ajan karata laudan päältä. Tiedoksi heille, jotka eivät ole koskaan applikoineet: kuva kasataan kaksipuolisen liimakankaan avulla. Ensin liimakangas silitetään kiinni kuvan taakse ja sen jälkeen kuva silitetään kankaaseen. Vasta sen jälkeen ommellaan.

Ensin ompelin bambunvarret ja pandan kiinni kankaaseen. Lankojen valinta käynnissä. 

Lopuksi lisäsin lehdet.
Tällainen siitä tuli. 
Applikoinnissa käytetyt kankaat: vanha hame, tyynyliina, verhot ja pöytäliina. 

Kulmakunnan (ellei koko kaupungin) komeimmat kiesit. 
Pehmusteena on 200 grammaista vanua. Vinokantit on markiisimaista sisustuskangasta.

Asiakas oli tyytyväinen. Niin minäkin.

perjantai 8. elokuuta 2014

Herrasseurassa


Ootko sä nähnyt tään
apinani hienon ja lystikkään? 
Joo, herra Tossavainen,
se hän juuri on nimeltään.

Kummipoika täytti kolme ja päätin tehdä hänelle lahjaksi apinan. 




Apinasta tuli Herra Tossavainen muutaman yhteensattuman summana. 
Neiti 5-vee oli sitä mieltä, että Tossavaisen asu ei ole vihreä vaan sini-punainen.
Minun täytyi aivan satukirjasta tarkistaa, että onhan Tossavaisella vihreäkin puku. Oli sillä. Ja oli sellainen sini-punainenkin. Oltiin molemmat oikeassa.




Tossavainen on kovin liukasliikkeinen. Kuvauskeikan aikana se ehti leikkimään leluilla, kiipeämään aidalle ja lopuksi se päätyi rimpuilemaan pyykkitelineeseen. 
Sellaisiahan ne apinat ovat - ja saavat ollakin.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Väri-ilottelua

 Mua vaivaa kauhea lorvikatarri. Vai olisiko se tämän helteen syy, että ei saa mitään aikaan? Muutama kuva ompeluksista, jotka ovat valmistuneet kaikesta huolimatta, mutta jääneet laittamatta tänne.

Mössa on varsinainen kestosuosikki. Yhden tytön väsymys oli kuulemma hetkessä poispyyhkäisty, kun posti oli tuonut hänelle herkullisen värisen mössan.

Pitkästä aikaa päällystin vauvan makuupussin. Kangas oli asiakkaan. Tikkasin kukkien reunat ja mustan keskiön. Melkoinen homma, mutta mukava sellainen.

Lisäksi asiakas halusi vauvalle tyynyliinan ja pussilakanan. Koska kangasta oli reilusti, tein vielä kaksi aikuisten tyynyliinaakin.
Kukkien tikkaukset näkyvät kivasti pussin sisäpuolella.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ennen ja jälkeen

 Minulla ei ollut lapsena nukenvaunuja. Äiti kertoi, että hänellä puolestaan ei ole koskaan ollut värityskirjaa. Me lapset ostimme äidille värityskirjan ja minä itselleni nukenvaunut. On se mukavaa olla aikuinen, kun voi hankkia sen, mitä ei lapsena saanut.

Vaunuissa oli muovinen verhoilu ja 70-luvulle tyypilliset värit.

Verhoilu oli repeillyt monin paikoin.

Kuomun sisäpinnallakin oli repeytymiä sekä muistot muutamasta tarrrasta.

Verhoilin vaunut uudelleen punaisella sametilla.

Sisään laitoin sinikuvioista puuvillaa. 

Valokuvausta varten petasin vaunuihin "lakanan", joka todellisuudessa on pätkä vanhaa pitsireunaista hametta.

Kyytipojaksi heitin viime viikolla valmistuneen apinan. 

A satisfied monkey.
Give me a hug! (Enkun opinnot jatkuvat jälleen.)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Hatuttaa

Seuraavalle kuvalle saa nauraa:

Aina ei voi onnistua. Epäonnistumisen todennäköisyys kasvaa eksponentiaalisesti, jos puuttuu jotain olennaisia osia, kuten kaava tai mahdollisuus sovittaa.

Lapsi sai Tupu-Hupu-Lupu-mallisen lakin, jossa on korvaläpät ja nauhat. Ankanpoikien päässä lakki pysyy, mutta ihmislapsen päässä vain nauhojen avulla. 

Ja arvatkaapas mitä? Tyylitaiturinkin lakki on LIIAN PIENI!
Lupasin tehdä molemmille neideille uudet hatut. Ei lopu hommat tätä menoa. :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sporttista ja tyylikästä

 Kuluneella viikolla en ole ehtinyt juurikaan ompelukoneiden ääreen. Minulla on ollut vauhdikasta seuraa, joka on piirrellyt muuttolaatikoiden kylkeen kissoja ja sydämiä, sitonut Pikachun silmät farkkukankaan riekaleella ja yllättänyt pehmolelun viemällä sen uuteen majaan (= vauvaharsolla peitetty keittiöjakkara). On uitu, paistettu lettuja, nukuttu päiväunia, keinuttu ja sutattu pyörällä ympäri kaupunkia.

 Vauhdikkaasti alkanut viikko hiljentyi torstaina, jolloin menin kangaskauppaan etsimään tähän jumpsuitiin resoreita. Kiertelin, katselin, hypistelin kankaita ja mallailin värejä lähes tunnin. Mikään ei tuntunut sopivalta. Resoreissa ei ollut mieleisiä värejä eikä vahvemmissa trikoissa eikä missään neuloksissa. Turhauttavaa. Ostin vetoketjun, lähdin kotiin ja päätin, että omista valikoimista on löydyttävä mieluisa vaihtoehto. 

Lupasin asiakkaalle, että jumpsuitista ei tule liian tonttumaista. Siksipä harmaa, punainen ja vihreä olivat poissuljettuja vaihtoehtoja. Valkoinen oli liian jotain. Musta ja punainen on tyylikäs yhdistelmä, mutta vauvan asuun mustat resorit tuntuivat julmilta. Sinivalkoraitainen resori oli ollut mielessäni alusta asti, mutta minua hirvitti ajatuskin sillä kanttaamisesta. Päätin kuitenkin kokeilla. Kannatti. Vetskarin ja hupun reunat näyttää minun silmiin tosi kivalta.

Lähetin kuvan jumpsuitista asiakkaalle. Hänen mielestään puku on sporttinen. Niin minunkin. Arvatkaapa, mikä maa minulla tulee jumpsuitista mieleen? Vastaus postauksen alareunassa. Älä katso, ennen kuin olet arvannut.

Vietin tässä lähiaikoina yhden viikonlopun hyvin tyylitietoisen viisivuotiaan kanssa. Neiti vaihtoi vaatteita monta kertaa päivässä. Suosikkeja olivat ehdottomasti mekot. Mitä prinsessampi, sitä parempi. Jos yhdistelmänä oli hame ja paita, niiden täytyi sointua yhteen. Hetkittäin oli olo kuin muotinäytöksessä: neiti meni yhdestä ovesta sisään, kävi vaihtamassa vaatteet ja tuli toisesta ovesta ulos. Niin suloinen lapsi!

Minä sain kunnian ommella neidille hatun. Väritoiveena oli oranssi. Lähetin kuvan valmiista lakista ja neito ilmoitti haluavansa sen. Olen ylpeä! Minun tekemäni hattu kelpaa Tyylitaiturille.

Ps. Minun uusi kotini hakee tyyliään. Kuvan lamppu on ensimmäinen hankinta tähän asuntoon.
Ps2. Jumpsuitin mielleyhtymämaa on Venäjä. Ristin jumpsuitin Sergein jumppapuvuksi.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pallomaha, Hoikkeliini ja Kaima

Jos joku luulee, että olen laiskotellut viimeiset puolitoista kuukautta, joku on luuloineen väärässä. Pääasiallisesti olen siivonnut. Toiseksi pääasiaksi olen pakannut ja purkanut. Kolmanneksi olen ommellut, mutta jättänyt kaiken kuvaamatta, kohtien yksi ja kaksi takia.

Veljekset, joita äitinsä sanoo Pallomahaksi ja Hoikkeliiniksi, saivat uusia (lue kertaalleen kierrätettyjä) vaatteita.

 Pallomahan Maripaita on piennennetty versio alkuperäisestä. Jotain vikaa siinä isommassa oli, en kyllä enää muista mitä. Oisko ollut vaikka hiha revennyt.

 Hoikkeliinin shortsit kanttasin mustalla resorilla...

... ja pikkuveljen shortsit turkoosilla. Pikkuveli sai myös pallopaidan.

Minulla asuu pieni kaima länsirannikolla. Kaiman äiti oli ihastunut Marimekon Fokuksesta tekemiini takkeihin ja halusi neidolleen samanlaisen, mutta punaisena. Hyvään saumaan sattui tämän takin teko, sillä Fokusta ei enää tehdä ja minulle sanottiin Marimekon myymälästä, että sitä saa enää vain yhdestä paikasta ja sieltä ainoasta paikasta kaiman äiti oli kankaan tilannut.

Takissa on ohut tikkivuori, edestä korotettu huppu ja vinonauhakanttaukset hihansuussa, helmoissa ja hupun reunassa. Kovin iloinen pieni kaima oli kuulemma takista ollut. Voi, kun minulle tuli hyvä mieli. Hyvästä mielestä tulee aina hyvä mieli.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Haasteellista ompelua

 Fb:n ompeluryhmässä oli mahdollisuus osallistua haastetehtävään. Tietenkin minä osallistuin. Osallistun aina kaikkeen tällaiseen. Minä haastoin toisen ompelijan tekemään housut joustamattomasta kierrätyskankaasta. Annettu haaste piti suorittaa myös itse.

Käsi ylös, joka yllättyi siitä, että minun materiaalikseni valikoitui Jokapoika-paita. (Tunnustan, ostin kaksi paitaa lisää viime postauksen jälkeen.)

 Mallin lähtökohtana oli Ottobren numerosta 4/11 housut, joissa oli resorit lahkeensuissa ja vyötäröllä.. Näissä housuissa kaavasta on käytetty vain haarakoukkua ja lahkeen pituutta. Loput on sovellettu ja sävelletty sen mukaan, mitä tekemisen aikana on mieleen juolahtanut ja miten kangas on riittänyt.
Koko on 104.

 Vyötäröllä on leveä kuminauha. Koska kuminauhakujaan ei riittänyt kangasta vaakaraitaisena, ompelin jatkopalaksi pystyraitaa. Sattui niin somasti, että taskunsuun reuna osuu juurikin saumojen kohdalle. Taas tuli vahingossa hauska yksityiskohta.
Lahkeiden etukappaleet on tehty hihasta. Hiha oli kuitenkin liian matala 104-senttisiin housuihin. Koska hihan pyöriö haukkasi palan etukappaleen kulmasta pois, päätin minä haukata vähän isommin ja leikkasin housuihin taskut. Tuskinpa noita taskuja olisi muuten tullut tehtyä. Tämä on hyvin tyypillistä minun ompelulleni. Ratkaisuja keksitään sitä mukaan, kun ongelmia tulee. Ja juuri tämän vuoksi minä (kierrätysmateriaaleista) ompelemisesta niin paljon pidänkin.

 
 Tämä kuva paljastaa sen, mistä housujen idea alun perin lähti. Halusin kokeilla, miltä hihahalkio näyttäisi lahkeensuussa. Olen tehnyt itselleni parit caprit, joissa on samantyyppinen ratkaisu. Minun housuihini ei vain minkään paidan hihat riitä, joten tämä oli ensimmäinen kokeilu tätä laatua. 
Napit on kuparin väriset, kuperat. Jos housut on liian kuumat, voi avata napin ja rullata lahkeet polviin.
Sellaiset housut. (Ai niin, nämä on myynnissä. Laitan Puotiin, kunhan saan aikaan.) MYYTY
Ps. Nämä on muuten ommeltu kokonaan tavallisella ompelukoneella. Saumuri sanoi räks ja jumittui ja saan uuden koneen vasta huomenna. Onhan se hitaampaa ommella peruskoneella, mutta kyllä silläkin pärjää. Varsinkin on kyseessä on tällainen peruspuuvilla eikä mikään joustava, liukas, ohut viskoosielastaaniliru.

Pitkästä aikaa olen ommellut myös lasten takin. Puolitoistavuotiaalle neidille piti saada kevättakki.
 Lapsen äiti toi minulle pääsiäisenä Marimekon Focusta palan. Yhden illan minä sommittelin kuvioa ja leikkasin, toisen päivän ompelin.

 Takissa piti olla tikkivuori, valkoiset kanttaukset, korotettu huppu ja nepparit. Tehty on.

 Saumuri hajosi juuri sinä aamuna, kun tämä takki piti ommella. Saapastelin siis Käsityneuvontaan ompelemaan ja kiitin taas mielessäni kaupunkia siitä, että tuollainen paikka on olemassa. 
- Oi, kun on ihana kangas, huokailivat kanssaompelijat kuorossa. 
- Tämä on tilaustyö, sanoin minä. Asiakkaalla on hyvä maku.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pehmeää ja pääosin yksiväristä

Ouh, minä olen vähän nyrjähtänyt. Tai ehkä aika paljonkin. Tai en minä, vaan periaatteeni pitäytyä peruspuuvilloissa. Minulla on metritolkulla veloureja. Kas, tällaisia:

 OR25 Finnwearin paita, koko M, joten tästä ei kovin isoa ompelusta saa, mutta sitäkin upeamman kyllä.

 RU30 Tämän pitäisi olla sellaista perusruskeaa. Pitkä hihaton aikuisten mekko, joten riittää vähän isompaankin ompelukseen.

 PU55 Joulunpunaista velouria yhden aikuisten pitkähihaisen verran. MYYTYTästä tuli Sergein jumppapuku.

 PU56 Aavistuksen verran edellistä punaista tummempaa raitavelouria. 

PU57 Viininpunaista velouria. Tämä on ihan Marimekon tuotantoa. En tiennyt, että MM:kin tuottaa tällaisia. Iiiiisokokoinen naisten mekko/ tunika, jonka purin osiin, koska olin jo tekemässä tästä mekkoa, mutta enpä sitten tehnytkään. Väri on todellisuudessa tasainen, ei mikään loimusametti. Nämä ovat vain äärimmäisen vaikeita kuvattavia. (Sama koskee myös seuraavaa kuvaa.)

 SI41 Kirpparin ilmaisrekissä oli valtaisan kokoinen aamutakki. Ahneuksissani otin sen. "On niin paljon hyvää materiaalia." (Ihan tosi hyvä perustelu. Aivan kuin minulla ei olisi näitä hyviä materiaaleja jo ihan kylliksi!)

Armahtakaa minut ja tilatkaa näistä jotain, niin pääsen itsesyytöksistä. 

Ps. Näiden kuvaamisen jälkeen vain vahvistui päätös siitä, että ensi kuussa en osta ensimmäistäkään kangasta.