maanantai 19. marraskuuta 2012

Vaikeita valintoja

 Ostin kirpparilta taannoin valtavan kokoisen luonnonvalkoisen villakankaisen housuhameen. (Olisiko vielä ollut joku adjektiivi, jolla kuvata housuhametta?) Näin heti, että kangas on kuin tehty tähän takkiin:


Tämä tapahtui ennen sitä, kun kankaat siirtyivät ompelupöydältä kirjahyllyyn, joten konttasin polvet ruvella lattialla ja sommittelin kaavoja ratkottuihin lahkeisiin.

 Takki on siis ohuehkoa villakangasta. Pestävissä 40 asteessa. Edessä on ns. prinsessaleikkaukset eli sauma kaarevasti kädentieltä helmaan. Nuppineulat on merkkinä nappiriville.

 Takanakin on prinsessaleikkaukset ja keskellä sauma, jossa on hieman muotoa niin, että takki istuu vyötäröltä paremmin. Olalla laskokset, tietenkin, sillä hienoissa takeissa kuuluu olla sellaiset.

 Joitakin saumoja on korostettu tikkauksin. Huomaa hihasauman kaareva muoto. Suunnittelija on ollut viisas ja jättänyt kyynärpäälle tilaa. 

 Takissa on ohut vuori. Mainittakoon, että takin helma ja hihansuut on käännetty käsin. Siis sekä vuori että päällikangas. Joskus minulla on viitseliäisyyttä, läheskään aina ei. Takki on MYYTY.

Sitten se vaikea valinta. Millaiset napit laitan takkiin? Vaihtoehdoista ei ole puutetta:
 Siniset ja vihreät vasemmalta oikealle: 1. tummansininen, 2. metsänvihreä, 3. iso tummansininen, 4. vihreä, 5. kirkas sininen

 
 Ruskea-harmaat: 1. tummanruskea, 2. harmaa, 3. harmaanvihreä, 4. beige

 Punaiset: 1. vaaleanpunainen, 2. viininpunainen, 3. oranssinpunainen, 4. punainen, 5. kangaspäällysteinen punainen

 Valkoiset: 1. puhtaanvalkea, 2. luonnonvalkea kupera, 3. luonnonvalkea


Mustat, osa 1. Vasemmalta oikealla ykkösestä neloseen, en ehdi nyt paremmin erotella.

Mustat, osa 2. Eroavat edellisistä siinä, että nämä ovat kantanappeja. 1. puolipallo, 2, kupera, 3, tasapintainen.

No niin. Äänestäkää, mitkä napit kannattaisi takkiin laittaa. 

Minä juoksen nyt pian kuntoilemaan. Kuvistakin voi ehkä päätellä, että ei ollut kauheasti aikaa kuvata ja säätää valotuksia. Mur!

Ps. Tajusin, että minulla on hirveästi nappeja. Taidan laittaa niitä koskien jonkun arvauskilpailun pystyyn. En nyt, mutta joskus.

17 kommenttia:

  1. Oranssinpunaiset.

    Jos tämä tulee myyntiin, mitä kokoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee myyntiin. Koko 86/90. Varataanko sulle? :)

      Poista
    2. Muuten, mut on liian pieni. Yksi tyttö olis vailla talvitakkia, mut on jo kokoa 92/98. Harmi!!

      Poista
  2. Oranssinpunaiset tai kuperat luonnonvalkoiset. Hieno takki! Mua hiukan hämmentää mielikuva kankaasta housuhameena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pau, jos haluat lisää hämmennystä, voin kertoa, että housuhameessa oli todella leveät lahkeet ja taskuhalkioiden päissä ruskeat nahkaiset kolmiot. Oikein yhdeksänkymmentäluvun unelma.

      Poista
  3. Hienostunut takki pienelle tytölle. Minä äänestän kangaspäällystettyjä punaisia, mustat osa1: toiset vasemmalta ja sitten vielä mustat 2 osa: ensimmäiset vasemmalta. En ehkä osannut päättää.. Voisi koristella tuon takin noilla napeilla. :)

    Muistutan vielä, ettet ole kertonut sen yhden kankaan tarinaa jota arvuutit pari postausta aiemmin.

    -Weee-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wee, nyt on vastattu arvuutteluun.

      Tähän takkiin laitan sofistikoituneesti vain yhdet napit. Siihen nappiarvauskisaan voisi kehitellä jonkun palkinnon, jossa on paljon nappeja.

      Poista
  4. Punaiset tai oranssinpunaiset tai sitten nuo valkoset kantanapit(?)

    VastaaPoista
  5. Kangaspintaiset punaiset.

    Kaunis takki, oi.

    Se yksi tyttö, on muuteen edelleen hyvin onnellinen Riite-takistaan. Sekä tutut että tuiki tuntemattomat ihmiset ihastelevat sitä ääneen kaupoissa ja hisseissä ja sen sellaisissa. Lupaan, että laitan kuvan joskus.

    VastaaPoista
  6. Kangaspintaiset punaiset.

    Housuhame sai hienon jatkoelämän.

    VastaaPoista
  7. Takki on hieno, mutta hame on varmaan ollut aika kauhea. Liekö yheksänkyt luvulla ollut suorastaan unelma.

    Ehdotan : Luonnon valkoinen kupera tai arkisesti beige. Voiko pikkuneiti näin hienossa prinsessatakissa olla arkinen , ehkä ei. Annan siis ääneni valkean kuperan napin lisäksi oranssipunaiselle. Jääköön beige johonkin muuhun.

    Elli pähkäilee
    p.s. olen myös odottanut sen yhden kankaan tarinaa. Ryntään siis lukemaan

    VastaaPoista
  8. Lisättäköön vielä että rupisiin polviin auttaa Lemminkäisen äidin tervapihkasalva.

    VastaaPoista
  9. Mustat napit sanoisin, ja suht simppelit eli ei kantanappeja.

    Todella kaunis takki.

    VastaaPoista
  10. takki oli tosi kiva pikkuiselle, eli tulee napitettavaksi piakkoin ja pääsee käyttöön...hoo

    VastaaPoista
  11. Kotiompelija, mitkä napit laitetaan?

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, mitkä napit Hoo lapsensa takkiin haluaa. Arvelen, että jotkut mustat. :)

      Takki on siis menossa Hoon tyttärelle.

      Poista