torstai 27. kesäkuuta 2013

Sankoja vaille lomalainen

Vaatekomero lomailee tästä illasta lähtien hamaan tulevaisuuteen. Se hama on todennäköisesti heinäkuun puoliväli, mutta voi olla loppukin. Tiedätte, että olen palannut, kun tänne ilmestyy kuvia uusista Nuppupeitoista ja pitkään pakasteen päällä pyörineistä kankaista.

Kummipojan kassista puuttuu vielä sangat. Sitten vedän ompelukoneiden töpselit seinästä.

Edit: Töpselit on irrotettu, pojan kassi valmis, loma alkanut.

 Kummipojan kassista tuli ennemminkin laukku. Melkein matkalaukku. Päällikangas Finlaysonin vanhaa puuvillaa. Tukena vahva liimahuopa. Vuorina vihreä puuvillasatiini.

 Laukussa piti olla taskuja. Applikoin kengurun ja kengurulle ompelin verkkokankaasta (itikkaverkko) pussin. Ainakin kengu jaksaa yhden pikkuauton kantaa.

 Kantokahvatkin on. Oisivat saaneet olla vahvemmat, mutta tämä on vain jälkiviisautta.

 Laukussa on kaksilukkoinen vetskari, niin että sen saa auki puoleenväliin päätysivuja. Tarpeen tullen voi raottaa vetskaria vain jostain tietystä kohtaa. 

 Sisäänkin piti ommella taskuja. Samaa verkkokangasta ja yläreunassa kuminauha. Hyvin taskuihin mahtuu villasukat, kurakintaat, varakalsarit ja vielä jotain muutakin. Silti laukuun jää ruhtinaallisesti tilaa - vaikka isosiskonkin tavaroille. 
Ps. Kirja ei ole mikään vihje kummipojan äidille. :) Laitoin malliksi ensimmäisen kirjan, joka käteeni osui.

 Tässä pakastimen päälliset. Nämä pitäisi kuvata. Mutta vasta loman jälkeen...Saa ihailla. Varauksia en ota vielä vastaan.

2 kommenttia:

  1. Ah. Ja ei saa varata! Varaan silti. Tuo alempi jokapoikaraidallinen on meidän. Turha yrittää kenenkään muun siitä tilata mitään. Siitä tulee Pikkuveljelle syystakki.

    Ps. Meillä majailee sun (?) VUOKKO-käsityöpussi, jos tuo vasemmanpuoleinen on samaa kangasta.

    -W-

    VastaaPoista
  2. Upea laukku! Onnellinen on laukun omistaja.

    VastaaPoista