perjantai 30. elokuuta 2013

Jotain pientä

Lähisukuun on investoitu kaksi vanhaa Jaguaria. Niistä puuttui satulansuojat. Minä sain kunnian tehdä ne.


Suojat ovat aitoa nahkaa. Päällisen alareunassa kiertää kankainen nauhakuja, jonka sisällä on kiristysnauha. Sen avulla suojan saa kurottua nätisti paikoilleen.
Yläkuvassa on ensimmäinen versio (huonosti paikallaan, koska oli kiire kaupungille ja piti äkkiä saada kuva). Alempi on toiseen pyörään. Punaista nahkaa ei riittänyt aivan koko yläosaan, joten jatkoin vähän valkoisella. Aika hieno jatke minun mielestä. Suorastaan tyylikäs.
Mallina toimii minun Mummo, joka on itsekin vailla istuimenpäällistä. (Mutta suutarin lapsillahan ei tunnetusti ole kenkiä.)

Tämä polle on kiivennyt kirjahyllyn päälle jo aikapäiviä sitten. Kuvat kulkevat jälkijunassa.
Harmillista, että en tajunnut laittaa mitään mittatikkua hepan viereen. Tämä on nimittäin minihevonen. Korkeutta on noin 10 senttiä. Kauan sitten olen vannonut, että en ikinä enää ompele froteesta mitään pientä. Tässä sitä taas ollaan suurien puheiden kanssa.
Melkoisen rokki hevonen.

6 kommenttia:

  1. Hauskat tekeleet. Tyylikäs kyllä tuo penkin päällinen. :)

    VastaaPoista
  2. Suvussa olisi myös eräs Jupiter joka tarttis koko satulan ja minä en oo edes huomannut kääntyä asiantuntijan puoleen. Meinasin jo tilata päällisen mopoliikkeen kautta.

    Ellipä Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida taipua minulta Jupiterin satula. Minulla ei ole mopoa, johon satulaa sovittaisi. Sovittaminen on monessa ompeluksessa kaiken a ja o.

      Poista
  3. Huikeat päälliset! Minä kotiutin meille punanahkaisen säkkituolin. Harmittaa, kun niitä olisi ollut kaksi mutta sain vain toisen.

    VastaaPoista
  4. Päälliset ovat päätyneet pyöriinsä ja ovat huikean hienot. Sopii minun jaguaaria ulkoiluttaa.

    Elli

    VastaaPoista