keskiviikko 7. elokuuta 2013

Koska meillä on joulu?

Jos vaatteet tekevät miehen, niin värit tekevät joulun. Miksi muuten punainen ja vihreä liitettäisiin jouluun? 

Heinäkuussa olen ollut jo kovin jouluisena. Alkukuusta, jolloin minun olisi pitänyt lomailla ompelusta, lievensin vieroitusoireita ompelemalla sinisestä villakangassekoitekankaasta mekon. 

Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipi alta sillan...
Mekossa on edessä leikkaukset ja tikkaukset kädenteiltä helmaan. Taskuläpät ovat vain koristeena, samoin valkoiset napit. Takana on vetoketju.

Heinäkuun lopussa, jolloin minä olin edelleen olevinani lomalla, ompelin punaisen mekon.

 Edessä on vastalaskokset ja niiden reunassa punavalkoruutuinen vinokanttinauha. (Ei saa katsoa noita ryppyjä. Mekko tarvitsisi vielä silitysrautaa.)

 Takana ei muuta erityistä kuin kissa-nappi.
Kangas on keinokuitua. Entisessä elämässään tämä punaisuus on verhonnut jonkun rouvan sääriä - tai ehkä vain reisiä, koska kyseessä oli puolihame.

Kyllä näillä mekoilla passaa joulua odottaa. Tai miksi ei syksyä ja talveakin. Punaista on puolukassa ja syvää sinistä elokuisella yötaivaalla.

Ps. Mikä tekee naisen? Hyvästä vastauksesta luvassa naisellinen palkinto.

4 kommenttia:

  1. Ihanainen tonttu jouluisessa mekossaan.

    En tiedä mikä Tekee naisen, mutta naiselliseksi tunnen itseni jossain ihanassa mekossa.

    -Werhoutuja

    Ps. kuvia taas myöhemmin tulossa.

    VastaaPoista
  2. Niin, miksi punainen on muka jouluväri? No onhan se muka, mutta on se muutenkin niin sairaan hyvä väri!

    Naisen tekee toinen nainen. Se nainen, jonka seurassa voi olla aito, teeskentelemätön nainen.

    VastaaPoista
  3. Naisen tekee... Oma hyvä olo, viihtyminen omassa vartalossaan kaikkine kurveineen :)

    VastaaPoista
  4. Kaikkea sinä keksitkin kysyä, mikä tekee naisen. Minä tunnen itseni perin naiselliseksi kun ylläni on laadukkaat alusvaatteet.
    Maisa-Kaarina

    VastaaPoista