perjantai 6. joulukuuta 2013

Kiertolainen

Luulin, että ompelun ilo on kadonnut elämästäni. Ei onneksi ollut. Se palasi näiden kahden pienen paidan myötä. Molemmat paidat on saksittu isoista Jokapoika-paidoista. Kierrätyskamaa siis.


Tämä oli ennen naisten paita. Piti kääntää nappilista toisinpäin ja tehdä eteen saumat. (Tiiraa tarkasti, niin huomaat hienot tikkauksetkin.) Teollisuudessa ilmeisesti merkitään muotolaskokset rei'ittämällä kangas. Niinpä sitten jouduin kiertämään niitä reikiä ja kokoamaan etukappaleet kahdesta osasta.

 Takakappalekin on reikien takia ommeltu kahdesta palasta. Ihan tyylikäs ratkaisu oikeastaan. Typerä kun olin, niin tikkasin alaosan yläreunan enkä yläosan alareunaa. En edes ajatellut purkaa.
Paita on 86-senttinen.

 Tässä yrittää näkyä pieni yksityiskohta paidan helmasta. Nappilistan reunan tikkaus on alkuperäinen ja se alkoi luonnollisesti purkautua, kun katkaisin helman. Niinpä tein sitten tiuhan siksakin pari senttiä alareunasta ja tikkasin loppupätkän suoralla. Langan väri on tarkoituksella vaaleampi violetti kuin paidassa muuten. 

 Isompi poika saa 98-senttisen aivan järjettömän upeanvärisen etupaidan. (Isä sanoo aina kauluspaitaa etupaidaksi, en tiedä miksi.)

 Ompelin punaisella langalla ihan vain huvin vuoksi. Alkuperäinen väri oli sininen. Kokeilin hihansuuhalkioa Ottobren ohjeilla. Ohje oli huono, mutta lopputulos hyvä. Ob:n ohjeella myös hihan sisäpuoli on katseenkestävä. Olen aiemmin tehnyt halkiot Vaatetusalan ammattitekniikka -kirjan ohjeella. Ohje sinällään on parempi, mutta hihan sisään jää näkyviin alareunakaitaleen huoliteltu pää. Tuskinpa pikkumies kiinnittää mitään huomioa alareunakaitaleen siisteyteen, mutta tulinpas huomioineeksi tällaisenkin asian.

Jonain päivänä ehkä saan kauluksen napin samaan linjan miehustan nappien kanssa. Huomaa eriväriset langat napeissa ja napinlävissä.

3 kommenttia:

  1. Ihanat paidat! Meidän pojat komeilee näissä viimeistään jouluna. Anopille terveisiä, että häneltä on peritty tämän äitin jokapoikainnostus. :) Tuo 86cm näyttää kyllä ihan vaarin väriseltä.
    -WEE-

    VastaaPoista
  2. Komeet paidat ja hienoa että olet käyttänyt kierrätyskankaita. Tein juuri myös kauluspaidan ja voin kertoa ettei jälki ollut todellakaan samaa tasoa sinun upeuksien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista.
      Minä ompelen lähes ainoastaan kierrätyskankaista. Vain äärimmäisen harvoin ostan materiaaleja "oikeasta" kangaskaupasta. Vanhasta uuden muokkaaminen on vain niin paljon kiehtovampaa kuin metritavarasta tekeminen.

      Poista