tiistai 2. syyskuuta 2014

Vieraalla maalla

Voitteko uskoa, että en ole koskaan ommellut vauvan bodya? Tai no, eihän se mikään ihme oikeastaan ole, kun kangasvarastoni ovat koostuneet pääasiallisesti joustamattomista materiaaleista. 

Ostin jopa oikein pallokärkisiä neuloja, että pääsen trikoota ompelemaan. Tähän asti olen surutta ommellut kaikki kankaat samoilla neuloilla. 

Tein sitten kerralla neljä bodya, kun kerran aloin hommaa kokeilemaan. Oikeastaan niitä on viisi, mutta yksi on vielä hieman kesken. 
Samoilla tulilla pyöräytin parit housut velourista ja yhden trikoopaidan. Takin ja Jokapojan ompeleminen ei käynyt aivan kädenkäänteessä. Edelleen ihmettelen, mikä karma Jokapoikien ompelua ohjaa, sillä tilattujen paitojen kanssa homma menee aina taisteluksi. Sen sijaan, jos ompelen ihan huvikseni tai kokeilumielellä paidan, mitään ongelmia ei esiinny. Perin kummallista.

Kuva on taas maailman surkein, mutta yritän tällä postauksella vain todistella, että en minä ole laiskana maannut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään.

2 kommenttia:

  1. Kiitos paketista! Poika halusi takin päälle jo ennen aamiaista. Äitikin on kovin ihastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että poika on tyytyväinen - ja äiti myös.

      Poista