sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Koria kuin karamelli

Postinjakaja toi kaavojen lisäksi pari kangasta. Miten maailmassa voikin olla jotain näin kaunista?

 OR17 Salaman haalistamaa kauneutta. Keltainen on syvä auringonkeltainen ja oranssi oikein räiskyvä 70-luvun tunnusväri. Pollukoiden välissä oleva väri on tummanruskea. 
Kangas on puuvillasatiinia ja tästä riittäisi joko pieneen takkiin (ehkä 80-senttiseen, jos ei laita huppua) tai isompaan mekkoon. Ai, tuo kuvio on kahden kämmenen kokoinen. MYYTY

OR18 Pöytäliina vahvaa puuvillaa. Taas oli salaman kanssa ongelmia. Ei kangas todellisuudessa tuolla tavalla kiiltele. Värit ovat kuitenkin kutakuinkin noin makeat. Olen pahoillani, mutta tätäkään ei ole kuin pieneen takkiin (arvelisin, että korkeintaan 90-senttiseen). Mekkoa tästä ei kannata ehkä tehdä, koska kangas on sen verran jäykkää. MYYTY
Minä näen kaikki kankaat takkeina ja mekkoina. Olen niin mielikuvitukseton. Saahan näistä tilata vaikka essun tai koiralle korinpohjallisen. Ideoi sinä, minä yritän toteuttaa parhaani mukaan. 

6 kommenttia:

  1. Oi jee tuota oranssisävyistä, varaan sen heti itselleni. Elikkä tuo OR17 varattu.
    Jos siitä ei tuu pojalle takkia niin tulisko kukkaro ( Hiiri kissalle räätärinä).

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin kuin näyttäisi siltä, että OR17 voisi riittää pojan takiksi. Tiukille se menee, mutta harvoinpa minulla on kankaita kovin "läämälti" käyttää. :)

      Poista
  2. Nam! Ihastuttavia kankaita taasen! Onko tuo pöytäliina neliö? Minkä kokoinen? Voisiko vielä käydä siihen tarkoitukseen?
    -tuplaV-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytäliina ei ole aivan neliö. Oisko vaikka 80x90 tai jotain sinne päin. Toimii edelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan, ja voi ostaa myös sellaisenaan.

      Poista
    2. Tarkistin mitat. Liina on 92x83. Passaisko sun pöydälle?

      Poista
  3. En minä läämälti tai laajalti kangasta tarvitsekaan vaan yhteen pikkumiehen takkiin. Pidän siis varaukseni voimassa. Ompelehan komia kevättakki viimekesäisen pipon kaveriksi.

    Elli

    VastaaPoista