maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tytölle ja pojille

 Parin päivän aikana on valmistunut monta vaatetta. Kun käyttää tarpeeksi yksinkertaisia kaavoja tai vain muokkaa entisestä vaatteesta uutta, valmista tulee nopeasti. Voi myös viimeistellä pitkään keskeneräisenä roikkuneita ompeluksia, niin tuntuu, että on saanut hetkessä paljon aikaan. 

 Muskotti-paita muuntui 98-senttiseksi mekoksi. Eteen vaihdoin keltaiset napit. Kaulusta lyhensin hieman. Mekko näyttää kummallisen kierolta, mutta se johtuu vain printistä, joka viistää vasemmalle alas.

Takana ei mitään ihmeellistä.

 Mekon idea lähti kalsaripaidasta (OB 6/10). Paidassa oli kivan malliset hihat, joten otin siitä kaavan ja muokkasin mekoksi. Hihasaumat piti kuvata nurjalta, kun oikealta saumojen erottaminen on hieman hankalaa. Mutta kyllä tuota nurjaa puoltakin kehtaa esitellä, kun olen jopa kauluksen saumanvaran kääntänyt sisäänpäin.

 Samainen neiti saa myös toisen paidasta ommellun mekon. Tämän yksilön olisi halunnut moni, mutta eipä ole sopinut päälle. Minä epäilen, että tulevalle omistajalle tämä on vielä iso, mutta parempi iso kuin pieni.

 Muistanette, että joskus kauan sitten pähkäilin, mitä teen paidan etutaskusta jääneelle tummemmalle alueelle. Päätin ommella sen päälle tuollaisen pinkkiraidallisen pallotaskun. Taskun sisäpuoli on tummempi kuin muu kangas, mutta pinkki huijaa silmää niin, että sävyeroa ei juuri huomaa. Kangas ei ole noin haalistunut kuin kuvassa näyttää, salama haalisti ja minä en jaksanut alkaa salaman kanssa kättä vääntämään. Salama olisi voittanut minut kuitenkin mennen tullen. Minä olen huono häviämään.

 Tässäkään mekossa ei mitään erikoista takana. Leveyttä ja pituutta helmassa piisaa.

Heja Sverige! Veljekset saavat tulevaksi kesäksi shortsit. Isoveljen pöksyihin ompelin hieman pidemmät lahkeet, pikkuveljelle vaaleat sisätaskut.  Kaava OB 3/12. Tosin en ymmärtänyt ohjeesta mitään, joten sovelsin, kuten aina.

 Isoveli saa myös pitkälahkeiset housut. Oijoi, kun ne ovat kapean näköiset. Äitinsä kyllä sanoi, että poika on hoikka, mutta voiko kukaan olla näin hoikka? Kohta se nähdään. Yksi hyvin hoikka neito on saanut tällä kaavalla tehdyt housut aiemmin ja hänelle vielä kavensin kaavaa. Hyvin mahtuivat, joten eivätköhän nämäkin sovi.

Ompelin pätkän lintunauhaa lähelle vyötäröä. Jos haluaa nauhan piiloon, voi vetäistä paidanhelman peitoksi ja jos esiin, niin voi sujauttaa helman resorin alle.

6 kommenttia:

  1. Minä rakastan noita mekkoja jo nyt! Tulkaa nopeasti meille.
    MaisaKaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot pääsivät Isoon Punaiseen kyytiin. Sanoin aarrelastin kuljettajalle, että hän on kiltti ajaessaan neitojen asioilla. Hän vain hymyili vaatimattomasti ja sanoi, että kyllä neitojen asioilla pitää ajaa.

      Poista
  2. Nerokas ja tyylikäs tasku, kerrassaan. Ja niin 80-luvun alkupuolen shortsit, että hymyilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Shortsit hymyilyttää minuakin. Vielä enemmän hymyilisit, jos näkisit veljekset, joille housut tulevat. Oih!

      Poista
  3. Onnistuiskohan jälkikäteen Isonveljen pitkiin housuihin päällitasku toiselle puolelle? Taskut on nyt tärkeät.

    VastaaPoista