maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pehmeää ja pääosin yksiväristä

Ouh, minä olen vähän nyrjähtänyt. Tai ehkä aika paljonkin. Tai en minä, vaan periaatteeni pitäytyä peruspuuvilloissa. Minulla on metritolkulla veloureja. Kas, tällaisia:

 OR25 Finnwearin paita, koko M, joten tästä ei kovin isoa ompelusta saa, mutta sitäkin upeamman kyllä.

 RU30 Tämän pitäisi olla sellaista perusruskeaa. Pitkä hihaton aikuisten mekko, joten riittää vähän isompaankin ompelukseen.

 PU55 Joulunpunaista velouria yhden aikuisten pitkähihaisen verran. MYYTYTästä tuli Sergein jumppapuku.

 PU56 Aavistuksen verran edellistä punaista tummempaa raitavelouria. 

PU57 Viininpunaista velouria. Tämä on ihan Marimekon tuotantoa. En tiennyt, että MM:kin tuottaa tällaisia. Iiiiisokokoinen naisten mekko/ tunika, jonka purin osiin, koska olin jo tekemässä tästä mekkoa, mutta enpä sitten tehnytkään. Väri on todellisuudessa tasainen, ei mikään loimusametti. Nämä ovat vain äärimmäisen vaikeita kuvattavia. (Sama koskee myös seuraavaa kuvaa.)

 SI41 Kirpparin ilmaisrekissä oli valtaisan kokoinen aamutakki. Ahneuksissani otin sen. "On niin paljon hyvää materiaalia." (Ihan tosi hyvä perustelu. Aivan kuin minulla ei olisi näitä hyviä materiaaleja jo ihan kylliksi!)

Armahtakaa minut ja tilatkaa näistä jotain, niin pääsen itsesyytöksistä. 

Ps. Näiden kuvaamisen jälkeen vain vahvistui päätös siitä, että ensi kuussa en osta ensimmäistäkään kangasta.

2 kommenttia:

  1. Haluaisin ihan pienelle lapselle (eli vauvalle, ehkä kokoa n. 60 cm) jumpsuitin tuosta joulunpunaisesta, mutta tulee siitä liian tonttumainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule tonttumaista, kun laitetaan vaikka sinivalkoraidalliset resorit hihansuihin ja lahkeisiin tai jotain muuta tonttuutta poistavaa.

      Poista