lauantai 12. huhtikuuta 2014

Silkillä silatut farkut

Taas olen oppinut uutta: farkkujen ompelun. (Olen minä tosin joskus vanhoista farkuista suikalehameita tehnyt.) Ostin oikein farkkuneuloja ja tikkauslankaa. Rakastuin tikkaamiseen.

Sisarukset tarvitsivat housuja. 'Sellaisia vähän parempia', toivoi äitinsä. Vyötärölle laitettiin resori, että ei kiristä eikä purista. Lahkeensuihin myös, että saatiin housuille lisää käyttöikää. Molemmat tytöt ovat 110-senttisiä, toinen hoikka ja toinen "tavallinen".

 "Tavallisiin" farkkuihin löytyi OB 6/12:sta sopiva kaava muokattavaksi. Kävin Käsityöneuvonnassa piirtämässä kaavat ja saamassa hyvää suunnitteluapua. Kiitos avustajalle! Minä olen niin iloinen, että tuollainen palvelu on käytettävissä.
Tikkauksesta riehaantuneena ompelin tikkauksia vähän sinne ja tänne. Lasten äidin toiveena oli, että ohuempiin farkkuihin (siniset) laitettaisiin polvipaikat. Tylsät paikat ovat aina tylsiä, joten annoin koneen kiemurrella. Kuvio toistuu takataskuissa. Sinisissä farkuissa materiaalinan on vanha hame ja kangas on hieman joustavaa.
Vaaleanpunaiset housut ovat aitoa farkkua. Eivät jousta ja ovat paksumpaa kuin sininen. Nämä ompelin viimeisenä ja tässä vaiheessa tikkauslanka oli jo loppu. Löysin laatikosta vähän vahvempaa vaaleanpunaista lankaa ja ajattelin, että se varmaan ajaa asiansa. Rullan päässä luki 100% Silk. Nyt on silkillä silatut housut.

Hoikempi neito sai vakosamettihousut ja farkut. Kaavan pohjana OB 4/12:sta hoikan lapsen housujen kaava. Sametti oli alkujaan verho ja farkut aikuisten kokoa.
Samettihousuissa tikkaukset uppoavat osin nukan sekaan. 
Vyötäröresoriin ompelin nauhakujan pätkän selkäpuolelle. Jospa se nyöri pysyisi paremmin oikealla korkeudella. Toisaalta, jos nyörin haluaa resorin yläreunaan, sen voi vetää kujasta pois ja pujottaa kujan yläpuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti