Peruspaidan pitkä tie

Olen sanonut varmaan jo aika monta kertaa, että innostun helposti haasteista. Tällä kertaa hullaannuin Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Tehtävänantona oli manipuloida kangasta ja tehdä siitä vaate.

Ideointi lähti - kuinkas muutenkaan - Googlesta. Hakusanoilla "manipulating fabric" tuli kuva, joka sekoitti mun pään:

Syöksähdin kangashyllylle ja nappasin käteeni ensimmäisen kiiltäväpintaisen kankaan, joka silmiini osui. Sen hetken, kun silitysrauta lämpeni ja leikkasin kankaasta kymmenen senttiä leveän suiron, ehdin miettiä, millainen laskostus on ja miten se on toteutettu.

Pääasiallisesti minä olen järkevä ihminen. Sellainen, joka miettii ensin, mitä on tekemässä ja miten kannattaa toimia ja ryhtyy hommiin vasta hyvän suunnitelman jälkeen. Silloin, kun innostun, unohdan olla järkevä. Eli en ollut sitä nytkään. Silittelin laskoksia metalliviivaimen avulla ja sain aikaan laskostetun kaistaleen: 

(Kuvan härästä lisätietoa myöhemmin.)

Enää ongelmana oli, mihin kaistaleen ompelisin. Prinsessamekon miehustaan? Ei, minulla ei ollut tarpeeksi materiaaleja mekkoon eikä edes intoa tehdä sellaista. Tyynynpäälliseen somisteeksi? Ee... e... eehkä ei. Iltalaukun koristeeksi? Kyllä!!! Mutta minulla ei ollut sopivia kehyksiä. Ja sitten menin tarkistamaan tehtävänannon ja totesin, että lopputuotteena pitää olla vaate. Se siitä.

Sitten päätin kokeilla maalausta. Leopardikuvio farkkukankaalla voisi olla hieno. Ei minulla kangasvärejä ole, mutta aina voi soveltaa. Tässä kokeilussa sovelluksen osuuden hoitivat akryylivärit.

Olin jo mittaillut kankaan ja todennut, että siitä saisi 110-senttiselle housut. Näin jo silmissäni, miten lahkeensuussa oli leopardikuvioa. Sama kuvio voisi toistua vilkkua vaikka etutaskusta.
Märkänä kuvio näytti ihan hyvältä. Kuivana ei enää niinkään. Sitä paitsi kangas oli jähmettynyt aivan kovaksi. Päätin, että en uhm(/-r)aa Fiskarsejani enkä Husgvarnaani. 

Mitäs sitten keksisi? Haasteesta oli hyvää vauhtia tulossa minulle pakkomielle.
Sen olin päättänyt heti alussa, että uusia kankaita en tätä varten osta. (Vaikka yhtenä heikkona hetkenä seisoin jo kirpparilla villapaita käsissäni. Ajattelin ostaa sen, kutistaa koneessa ja ommella pipon. Sitten päättelin, että pipo ei ole vaate, vaan asuste.)

En ole koskaan kokeillut kloriittikuviointia, joten päätin, että nyt voisi olla sen aika. Löysin kirpparilta solumuovisen härän. Innostuin. Sillä tulisi upeita kuvioita farkkuun.

Koskapa solumuovi ei ime nestettä, minun piti kehitellä härkään imukykyinen pinta. Ajatuksena oli siis, että kastan härän kloriittiin ja painan sillä kuvion farkkuun. Niinpä liimasin palan vanhaa lakanaa vaahtomuovin päälle. Liiman kuivumista odotellessa silitin kankaan ja mallailin kaavoja. (Leopardikokeilu oli haukannut merkittävän osan käytettävästä pinta-alasta.)

Jostain syystä mieleeni nousi hienoinen epäilys siitä, että minulla ei olekaan kloriittia. Kurkistus siivouskomeroon todisti, että epäilys oli totta. Tämän takia minä en kyllä osta litran pulloa, ajattelin minä ja kaikkeen säätämiseen kyllästyneenä jätin kaikki tavarat hujan hajan lattialle ja menin nukkumaan.

Saumurissa oli mustat langat ja jersey-neulat. Siinä olkoon lähtökohta haasteelle.

Hyllyssä oli mustavalkearaitaista trikoota. Minulla oli kangastussit. Ja kangasta oli sen verran, että siitä sai 86-senttisen paidan. 

Ja se manipulaatio. Olin niin hurja, että väritin yhden raidan punaiseksi. 

Minun manipulaatiorahkeeni eivät riittäneet (enää) enempään.

Ps. Tarkoitus oli kantata punaisella, mutta minulla ei ollut sopivaa resoria. Päädyin sitten turkoosiin. Hyvä, että päädyin. Minun silmiin tuo on parempi noin.