Olen tullut niin vanhaksi, että vaatteiden ensisijaiseksi kriteeriksi on muodostunut mukavuus. Vasta sen jälkeen ajattelen ulkonäköä. Optimaali on tietenkin kaunis materiaali ja mukavuus yhdistettynä.
Löysin kirpparilta aimo palan kalsarikangasta. Mitä lie keinokuitujerseytä. Väriyhdistelmä oli kuitenkin aivan huikea: vihreä-hopeanharmaa. Kuviokin mun mieleen. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, otanko kankaan vai en. Sen sijaan piti miettiä kolmesti, tuleeko kankaasta kalsareita pienille miehille vai jotain itselle.
Tuli jotain itselle. Korkeakauluksinen paita, jossa on pitkät "hiharesorit" (kuvassa taitettu kaksinkerroin, koska ovat suorastaan ylipitkät), hieman alaspäin levenevä helma ja leveä helmakaitale. Yksinkertainen, nopea tehdä, sopivasti näyttävä ja kuitenkin hillitty arkipaita, joka ei muistuta paitana enää yhtään kalsarikangasta. Tai ehkä vähän - sopivasti.
Ps. Kävin Eurokankaassa ja myyjä ihastui kankaaseen. Etsin tälle jotain paria (lisuketta) siltä varalta, että kalsarimaisuuden hävittämiseen tarvittaisiin järeämpiä keinoja. Laskin kankaan hetkeksi palalaarin reunalle ja sillä siunatulla sekunnilla, kun irrotin käteni siitä, tarttui kankaaseen vanhan rouvan käsi.
- Ei! Ei, älä ota sitä. Se on mun! Siis se on minun oma kangas.
Sitten me kolmestaan kilvan kehuimme komeaa kangasta. Ja minä olin onnellinen, että se on mun.
Suuresta maailmasta Suomeen levinnyt swants-villitys iski minuunkin. Jutun juju on siinä, että tehdään (mahdollisimman rumasta) villapaidasta housut - siis swantsit. Minä ostin pinkin H&M:n neuleen. Ois saanut olla isompi, mutta en löytänyt yhtään sellaista, jossa olisi ollut villaa edes nimeksikään. Pari täysvillaista kirjoneuletta olisi ollut, mutta ne olivat aivan liian paksut.
Nämä on rumat. Äärimmäisen rumat, mutta mukavat ja lämpimät jalassa. Ohjeesta poiketen jouduin tekemään housuihin haarakiilan.
Uskotteko, että kun joku on tarpeeksi rumaa, siitä tulee jo kaunista? Niin minä ajattelen. Uskallan jopa sanoa, että swantsit olivat hyvännäköiset vanhan takkimekon kanssa.