Näytetään tekstit, joissa on tunniste violetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste violetti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pehmeää ja pääosin yksiväristä

Ouh, minä olen vähän nyrjähtänyt. Tai ehkä aika paljonkin. Tai en minä, vaan periaatteeni pitäytyä peruspuuvilloissa. Minulla on metritolkulla veloureja. Kas, tällaisia:

 OR25 Finnwearin paita, koko M, joten tästä ei kovin isoa ompelusta saa, mutta sitäkin upeamman kyllä.

 RU30 Tämän pitäisi olla sellaista perusruskeaa. Pitkä hihaton aikuisten mekko, joten riittää vähän isompaankin ompelukseen.

 PU55 Joulunpunaista velouria yhden aikuisten pitkähihaisen verran. MYYTYTästä tuli Sergein jumppapuku.

 PU56 Aavistuksen verran edellistä punaista tummempaa raitavelouria. 

PU57 Viininpunaista velouria. Tämä on ihan Marimekon tuotantoa. En tiennyt, että MM:kin tuottaa tällaisia. Iiiiisokokoinen naisten mekko/ tunika, jonka purin osiin, koska olin jo tekemässä tästä mekkoa, mutta enpä sitten tehnytkään. Väri on todellisuudessa tasainen, ei mikään loimusametti. Nämä ovat vain äärimmäisen vaikeita kuvattavia. (Sama koskee myös seuraavaa kuvaa.)

 SI41 Kirpparin ilmaisrekissä oli valtaisan kokoinen aamutakki. Ahneuksissani otin sen. "On niin paljon hyvää materiaalia." (Ihan tosi hyvä perustelu. Aivan kuin minulla ei olisi näitä hyviä materiaaleja jo ihan kylliksi!)

Armahtakaa minut ja tilatkaa näistä jotain, niin pääsen itsesyytöksistä. 

Ps. Näiden kuvaamisen jälkeen vain vahvistui päätös siitä, että ensi kuussa en osta ensimmäistäkään kangasta.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Väriterapiaa

Olen harkinnut jo pitkään blogin uusimista. Nykyinen malli ei ole toimiva. Haluaisin valmistuneet tilaustyöt omille sivuilleen, kankaat omille ja nykyisin Puodin puolella olevat vielä omille. Värijaottelu jatkuisi entisellään, mutta värivaihtoehtoja tulisi lisää. Nimittäin esimerkiksi allaolevat kankaat haluaisin violetti-lokeroon eikä minulla sellaista ole. Voisihan sen tässäkin vaiheessa tehdä, mutta en tee. Uskottelen itselleni, että vielä joskus teen sen uuden blogin.

 Olkoon tämä sitten PU50. Takkimekko vahvaa puuvillaa. Soveltuu vaikka mihin ja riittäisi moneenkin asiaan. 

 PU51. Hieman siniseen taittuva, oletettavasti puuvillaneulos. Tätä on valehtelematta pari metriä. Minulla oli jo vahva visio tästä, mutta toistaiseksi se on ainakin vielä totetuttamatta. Somasti toimisi vaikka lapsen neuletakkina. MYYTY

 PU52 Järisyttävän upea aikuisten puuvillainen liiviessu, jonka jo innoissani purin osiin. Kangasta ei ole paljoa, mutta esimerkiksi lapsen mekoksi riittäisi oikein hyvin tai mikseipä vaikka housuiksi. Tämä olisi oivallinen pari tuolle yllä olevalle neulokselle.

PU53 Puuvillaisen mekon helma. Tämän käyttäjä on ollut toooooosi hoikka. Siksipä tässä on materiaalia vain lasten vaatteisiin.

Minulla on päässyt näköjään vähän kertymään näitä Mari-asioita. Vasemmalla ylhäällä PU54 Naisten paita, koko M. Kuin uusi, sopii ostaa vaikka tällaisenaan. Vieressä VI43 Unisex-malli, koko 36, napitus "miesten puolelle". Minä sanoisin väreiksi vihreä-siniharmaa, mutta Marimekolla värit on määriteltu vihreä-lila. Kuvassa sävyt ovat kovin laimeat. Kannattaa käydä katsomassa MM:n sivuilta todellisempi sävy. Vasemmalla alhaalla MU17, väritys musta-luonnonvalkoinen/kerma/beige. Paidan jäännöset, josta tulee vielä ainakin pari mössaa tai ehkä jopa shortsit pienelle lapselle. Viimeisenä SI40, miesten paita, koko 42. Ehjä ja siisti. Tämänkin voi halutessaan ostaa tällaisenaan.

Tällaisia tällä kertaa. Vielä olisi noin metrin verran kuvattavaa. Aamulla tein luultavasti päätöksen, että ensi kuu on kankaaton. Ei uusia tulokkaita tähän taloon.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Muija tuulessa

SI30 Höh, edellisessä postauksessa kerroin ostaneeni Muijaa uudenkaupasta. Nyt ostin vanhaa Muijaa kirpparilta. Vein hameen liehumaan tuuleen ja aurinkoon ja napsin kuvia. Oikeimmillaan väri on noissa tummimmissa kohdissa. Kyllä tästä yksi lastentakki tulee, huppua en uskalla varmaksi luvata. 
Kysy lisää, jos kangas kiinnostaa. Mua kiinnostaa juuri nyt vain iltapala ja uni.
MYYTY

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ensimmäiset kevätkukat

Ei, en ole vielä nähnyt kukkia. Jotain vihreää kyllä pilkisteli seinän vierellä. Kateellisena olen katsellut keväisiä kuvia Keski-Euroopasta.

Blogissa on ollut hiljaista viime aikoina. Johtuu osittain siitä, että olen tiukentanut linjaani kangasostojen suhteen. En osta mitään, mitä ei ole "aivan pakko" saada. Kevät nimittäin aiheuttaa minussa valtaisan raivaamisvimman. Vain olennaisimmat tavarat saavat jäädä, muut menevät kirpparille tai roskiin. Joten kangaspinoihinkaan ei saa ilmestyä mitään puolihuolimattomasti ostettua.

Noh, seuraavia ostoksia en miettinyt kauhean tarkkaan. Ehkä siksi, että edellisistä ostoksista on niin pitkä aika. (Aina pitää olla joku syy, miksi voi kuitenkin ostaa lisää kankaita, vaikka olisi tehnyt kuinka ankaria päätöksiä.) Mutta on nämä kyllä ihaniakin. 

PU27 Oranssiin häilähtävä punainen (voiskohan sanoa lohenpunainen) puuvillakangas valkoisilla kukilla. Minusta jotenkin tuntuu, että minun pitäisi tietää, mistä tämä kangas on peräisin. Olen nähnyt tätä ihan vasta jossain, mutta en millään muista missä. Kangasta on 226 senttiä eli tästä tulisi oikein hienosti vaikka verho. Leveyttä on 129 senttiä. Toisaalta tämä olisi kyllä ihan mielettömän herkullinen takkina.
MYYTY


 SI27 Ehkä tämän blogin surkein kuva väritykseltään. Taustan pitäisi olla violetti ja noiden "musteläiskien" hieman enemmän vihreitä kuin kuvassa. Yritän ottaa ehkä huomenna paremman kuvan.
Kyseessä on Maija Isolan "Paprika" vuodelta 1966. Paprika on ollut uusiotuotannossa jokunen vuosi sitten, mutta en tiedä, onko tämä sitä vai alkuperäistä. Kankaan reunassa vuosiluku on kyllä 1966, mutta onkohan myöhemmin painettuja kankaita merkitty jotenkin toisin. En tiedä.
Toinen asia, joka minua hämää, on tuo väritys. Google ei löytänyt tällä väriyhdistelmällä mitään. Laitoin Marimekolle sähköpostia tänään, joten ehkä huomenna selviää tämäkin arvoitus.
Paprika-kankaita on kaksi, ne on ommeltu verhoiksi. Toinen on sävyltään tummempi eli toinen lie haalistunut aikojen saatossa. Verhon koko on 139 (leveys) x 162 (pituus). MYYTY

perjantai 9. joulukuuta 2011

Jouluostoksilla

 Kotiompelimossa on monta jouluasiaa tekeillä. Yhteen lahjaan en löytänyt mieleistä kangasta Vaatekomerosta, joten piti lähteä kirpparille. Tarkennus: tarvitsin vain muutamia tilkkuja.

PU24 Löysin pari tilkkuakin, mutta myös tämän. Finlaysonin tyynynpäällinen paksua puuvillaa. Niin paksua, että ajattelin tästä tehdä kassin/ laukun, mutta tajusin viime hetkellä, että juuri nyt ei ole mihinkään "välitöihin" aikaa.


MU9 Tämäkin lähti mukaan. Minun kummitädillä on joskus ehkä ollut tämän tyyppisestä kankaasta mekko. Hän tykkäsi pienistä kukista ja iloisista väreistä. Tosin hänellä oli kyllä enemmän sinisävyisiä vaatteita. Tätä kangasta on kolme palaa. Kangas riittää yhteen lasten mekkoon ja vielä jää kahteen hameeseen ainekset.
MYYTY

PU25 Tiedän jo valmiiksi yhden lukijan, joka hullaantuu tähän kankaaseen. Kangas on erittäin kapean ja pitkän hameen muodossa tällä hetkellä. Siitä saisi kuitenkin 116-senttiselle hihattoman mekon.

Ja entäs ne kangastilkut? Minun piti hakea Googlesta hieman hengenvahvistusta, että osaisin tehdä lahjasta oikeanlaisen. Totesin, että omista kangaspinoistahan löytyy juurikin sopivia materiaaleja. Ne kirpparitilkut päätyvät varmaan Nuppupeittoihin. Nuppupeittoasia on vielä vaiheessa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Siihen luottaen. MYYTY

lauantai 5. marraskuuta 2011

Jäävirtaa

Lupasin laittaa uuden postauksen heti, kun löydän jotain kirpparilta. En ihan onnistunut pitämään lupaustani. Kuvasin parin päivän löydöt eilen. Tänään esittelen sini-mustat.

SI22 Matkalla kampaajalle päätin pyörähtää nopeasti matkan varrella olevalla kirpparilla. Aikaa oli muutama minuutti. Kirpparilla oli kodintekstiilit alennuksessa. Pengoin vimmatulla vauhdilla läpi kaikki pöytäliina-, tyynyliina-, lakana- ja tilkkukorit ja plarasin verhot. Viimeisestä tillkukorista löytyi pieni pala yllä olevaa ihanuutta. Nappasin tilkun mukaan ja juoksin kassalle. Myyjä sanoi, että näitä paloja oli kaksi. Toinen oli vähän isompi. Pinkaisimme takaisin tilkkukorille ja myyjä kaivoi korin pohjalta sen isomman palan. 

Ei tätä edelleenkään metritolkulla ole. Isomman palan koko on 140x76 (leveys x korkeus) ja pienemmän 106x38. Kankaan nimi on Jäävirta. Hulpioreunassa lukee: Jäävirta Desing Seija Lampinen Aitoenne Handprinted by E Helenius Oy. Tästä tulisi aivan mielettömän ihana takki tai vaikka mitä.

Ps. Myöhästyin kampaajalta pari minuuttia. Kirpparin myyjä käski sanoa kampaajalle, että tyylikäs nainen on aina vähän myöhässä. Sanoin.

SI23 Miten tämän verhon parhaiten kuvailisi? Ensinnäkin verhossa on valtavan isot kukat. Keskimmäisen kukan halkaisija on lähes 70 senttiä. Verho on 150cm leveä ja 192cm korkea. Kukkakuvio toistuu verhossa kaksi ja puoli kertaa. Yläreunassa on muutama reikä (nuo pari vaaleaa pilkkua vasemmalle ylhäällä). MYYTY


 MU7 Röyhelöhelmainen hämmentävä hame, joka näyttää saumoista tehdastekoiselta. mutta mistään ei löydy valmistus- tai pesumerkkiä. Toisaalta tässä on jotain hyvin kotikutoista. Ja entäs kuosi sitten? Voi olla viime vuoden mallia eräältä tunnetulta halpisvaateketjulta, mutta yhtä hyvin voi olla 80-luvulta.
Olkoon mitä tahansa, minun silmääni tämä viehätti. Hameen pituus on 72cm ja koko on ehkä 36. Nyt helmat heilumaan isommalle tai pienemmälle! Kuka tykkää "kuplivasta" kuosista?