Ohops!

Minulla on taipumus erittäin impulsiivisiin ja intensiivisiin ärsyke-reaktio -kohtauksiin, joita seuraa välittömästi toinen ärsyke-reaktio -kohtaus. Tällä kertaa ärsykkeenä toimi kirpparipöydässä ollut Marimekon Hedelmäkori-kuosinen punavalkoinen pitkähihainen trikoopaita. Nappasin paidan ja ennen kuin olin edes ehtinyt tarkistaa sen kuntoa, olin jo mielessäni ommellut siitä yhtä ja toista. Varsinaiseksi reaktioksi lasken kuitenkin sen, että ostin paidan.

Tulin kotiin ja sovitin paitaa (ihan vain huvikseni, sillä kuviotrikoot eivät ole yhtään mun juttu). Oli sopiva. Tämä oli ärsyke numero kaksi ja sen seurauksena päätin ommella paitaan sopivan hameen. Halusin kiihkeästi olla 70-luvun kukkaistyttö polvisukkineen. Näin jo itseni vaeltelemassa kesäpäivänä heinikossa.

Piti siis ommella hame. Kello oli kahdeksan illalla, kun aloin penkoa kaavavarastoani. Minulla oli hämärä mielikuva, että jollain kaava-arkilla oli hameen kaava. (Sivuhuomautuksena, että minulla on kasa pelkkiä kaava-arkkeja. Lehtiä niihin ei ole.) Kaavoja löytyi useampikin. Yksi niistä oli vuoden -74 Tee itse -lehdestä. Oikein sopiva.

Tässä hyvin samankaltainen malli kuin omassani.

Kangashyllystä löytyi oranssinpunainen mikä-lie-teryleeni. Joku keinokuituinen neulos joka tapauksessa. Aivan selvää hameainesta.

Tietenkään kaavassa ei ollut mitään kokomerkintää ja kokoja oli vain yksi. Piirsin kaavan ja päätin ottaa varalta kuitenkin vähän mittoja, että ei aivan syteen ja saveen menisi. Kannatti ottaa. Vyötärönympärys oli 66 cm. Kenen vyötärönympärys on 66? Ei minun ainakaan. (Tarkistin juuri Ottobren kokotaulukosta, että 152-senttisellä lapsella olisi.)

Koska kaava oli erittäin yksinkertainen, päätin muokata siitä itselleni sopivan. Mittailin ja pähkäilin. Leikkelin vyötärökaitaleen kaavan paloiksi ja liimasin siihen jatkokappaleita. Valmis! Innoissani sovittelin kappaleita kankaalle. Eivät sopineet. Jos tekisi hieman kapeamman niin... Tai jos tekisi hieman lyhemmän... Tai jos...

Kaavoja asetellessani mieleeni hiipi epäilys. Kaavat näyttivät epäilyttävän suurilta. Kaivoin kaapista vanhan hameen, joka on mitoitukseltaan hieman reilu. Vyötärömittojen ero oli huomattava. Miten tässä näin pääsi käymään?

Kello oli yli kymmenen illalla eikä aivotyöskentely ollut enää vireimmillään. Jätin kaikki levälleen lattialle, päätin jatkaa aamulla ja menin nukkumaan.

Yön aikana olin saanut loistoidean kokeilla vyötärökaitaleen tekoa jostain toisesta kankaasta. Päätin siis tehdä vyötärökaitaleen sovituskappaleen. Pengoin kangashyllyä ja käsiini osui punavalkoinen jersey. Gabum! Minuun iski ärsyke-reaktio -kohtaus. Tästä tulisi lapselle aivan ihana huppari!

Ratkoin kankaasta (= entinen tyynynpäällinen) vanhat saumat. Tyhjensin resorilaatikon lattialle ja etsin resorin. Leikkasin hupparin. Kaadoin vuorostaan vetoketjupussin lattialle ja kävin yksitellen läpi kaikki vetoketjut ja totesin, että sopivaa ei ole. Kaikki liian pitkiä JA väärän värisiä.

Soimasin itseäni. Voisi joskus vähän miettiä ennen kuin syöksyy tekemään mitään tai ainakin tarkistaa, että on tarvittavat materiaalit.

Söin, join kahvit ja selailin nettiä. Yhtäkkiä päähäni pälkähti ajatus, että kokovetskarin sijasta voisin laittaa vain lyhyen vetoketjun ja piilottaa alkuperäisen vetoketjusauman etutaskun alle. Kangasta oli jäljellä enää muutama soiro, mutta vielä sitä yhden taskun verran löytyi. Problem solved!

Tasku sulautuu vähän liiankin hyvin miehustaan.
Aika onnistunut ongelmanratkaisu mielestäni. Melkein voisi luulla, että alkuperäinen suunnitelma oli
tehdä juuri tällainen huppari.

Minun makuuni malli on lyhyt ja leveä. Koko pitäisi olla 68, mutta minusta tämä näyttää paljon isommalta.
Ehkä olen merkinnyt kaavaan koon väärin.
Hupun reunassa on kuminauha. Oikeasti siihen olisi kuulunut resori, mutta eipä sitä siihen
enää riittänyt.

Kangasta jäikin vielä. Hih! 

Näin jouhevasti minä onnistun aloittamaan yhden asian ja päätymään kokonaan toiseen. Ehkä nyt olisi aika palata hameen ääreen. Mitähän siitä tällä kertaa tulee?

Peruspaidan pitkä tie

Olen sanonut varmaan jo aika monta kertaa, että innostun helposti haasteista. Tällä kertaa hullaannuin Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Tehtävänantona oli manipuloida kangasta ja tehdä siitä vaate.

Ideointi lähti - kuinkas muutenkaan - Googlesta. Hakusanoilla "manipulating fabric" tuli kuva, joka sekoitti mun pään:

Syöksähdin kangashyllylle ja nappasin käteeni ensimmäisen kiiltäväpintaisen kankaan, joka silmiini osui. Sen hetken, kun silitysrauta lämpeni ja leikkasin kankaasta kymmenen senttiä leveän suiron, ehdin miettiä, millainen laskostus on ja miten se on toteutettu.

Pääasiallisesti minä olen järkevä ihminen. Sellainen, joka miettii ensin, mitä on tekemässä ja miten kannattaa toimia ja ryhtyy hommiin vasta hyvän suunnitelman jälkeen. Silloin, kun innostun, unohdan olla järkevä. Eli en ollut sitä nytkään. Silittelin laskoksia metalliviivaimen avulla ja sain aikaan laskostetun kaistaleen: 

(Kuvan härästä lisätietoa myöhemmin.)

Enää ongelmana oli, mihin kaistaleen ompelisin. Prinsessamekon miehustaan? Ei, minulla ei ollut tarpeeksi materiaaleja mekkoon eikä edes intoa tehdä sellaista. Tyynynpäälliseen somisteeksi? Ee... e... eehkä ei. Iltalaukun koristeeksi? Kyllä!!! Mutta minulla ei ollut sopivia kehyksiä. Ja sitten menin tarkistamaan tehtävänannon ja totesin, että lopputuotteena pitää olla vaate. Se siitä.

Sitten päätin kokeilla maalausta. Leopardikuvio farkkukankaalla voisi olla hieno. Ei minulla kangasvärejä ole, mutta aina voi soveltaa. Tässä kokeilussa sovelluksen osuuden hoitivat akryylivärit.

Olin jo mittaillut kankaan ja todennut, että siitä saisi 110-senttiselle housut. Näin jo silmissäni, miten lahkeensuussa oli leopardikuvioa. Sama kuvio voisi toistua vilkkua vaikka etutaskusta.
Märkänä kuvio näytti ihan hyvältä. Kuivana ei enää niinkään. Sitä paitsi kangas oli jähmettynyt aivan kovaksi. Päätin, että en uhm(/-r)aa Fiskarsejani enkä Husgvarnaani. 

Mitäs sitten keksisi? Haasteesta oli hyvää vauhtia tulossa minulle pakkomielle.
Sen olin päättänyt heti alussa, että uusia kankaita en tätä varten osta. (Vaikka yhtenä heikkona hetkenä seisoin jo kirpparilla villapaita käsissäni. Ajattelin ostaa sen, kutistaa koneessa ja ommella pipon. Sitten päättelin, että pipo ei ole vaate, vaan asuste.)

En ole koskaan kokeillut kloriittikuviointia, joten päätin, että nyt voisi olla sen aika. Löysin kirpparilta solumuovisen härän. Innostuin. Sillä tulisi upeita kuvioita farkkuun.

Koskapa solumuovi ei ime nestettä, minun piti kehitellä härkään imukykyinen pinta. Ajatuksena oli siis, että kastan härän kloriittiin ja painan sillä kuvion farkkuun. Niinpä liimasin palan vanhaa lakanaa vaahtomuovin päälle. Liiman kuivumista odotellessa silitin kankaan ja mallailin kaavoja. (Leopardikokeilu oli haukannut merkittävän osan käytettävästä pinta-alasta.)

Jostain syystä mieleeni nousi hienoinen epäilys siitä, että minulla ei olekaan kloriittia. Kurkistus siivouskomeroon todisti, että epäilys oli totta. Tämän takia minä en kyllä osta litran pulloa, ajattelin minä ja kaikkeen säätämiseen kyllästyneenä jätin kaikki tavarat hujan hajan lattialle ja menin nukkumaan.

Saumurissa oli mustat langat ja jersey-neulat. Siinä olkoon lähtökohta haasteelle.

Hyllyssä oli mustavalkearaitaista trikoota. Minulla oli kangastussit. Ja kangasta oli sen verran, että siitä sai 86-senttisen paidan. 

Ja se manipulaatio. Olin niin hurja, että väritin yhden raidan punaiseksi. 

Minun manipulaatiorahkeeni eivät riittäneet (enää) enempään.

Ps. Tarkoitus oli kantata punaisella, mutta minulla ei ollut sopivaa resoria. Päädyin sitten turkoosiin. Hyvä, että päädyin. Minun silmiin tuo on parempi noin.

Vieraalla maalla

Voitteko uskoa, että en ole koskaan ommellut vauvan bodya? Tai no, eihän se mikään ihme oikeastaan ole, kun kangasvarastoni ovat koostuneet pääasiallisesti joustamattomista materiaaleista. 

Ostin jopa oikein pallokärkisiä neuloja, että pääsen trikoota ompelemaan. Tähän asti olen surutta ommellut kaikki kankaat samoilla neuloilla. 

Tein sitten kerralla neljä bodya, kun kerran aloin hommaa kokeilemaan. Oikeastaan niitä on viisi, mutta yksi on vielä hieman kesken. 

Samoilla tulilla pyöräytin parit housut velourista ja yhden trikoopaidan. Takin ja Jokapojan ompeleminen ei käynyt aivan kädenkäänteessä. Edelleen ihmettelen, mikä karma Jokapoikien ompelua ohjaa, sillä tilattujen paitojen kanssa homma menee aina taisteluksi. Sen sijaan, jos ompelen ihan huvikseni tai kokeilumielellä paidan, mitään ongelmia ei esiinny. Perin kummallista.

Kuva on taas maailman surkein, mutta yritän tällä postauksella vain todistella, että en minä ole laiskana maannut, vaikka blogissa ei olekaan tapahtunut mitään.

Pallomaha, Hoikkeliini ja Kaima

Jos joku luulee, että olen laiskotellut viimeiset puolitoista kuukautta, joku on luuloineen väärässä. Pääasiallisesti olen siivonnut. Toiseksi pääasiaksi olen pakannut ja purkanut. Kolmanneksi olen ommellut, mutta jättänyt kaiken kuvaamatta, kohtien yksi ja kaksi takia.

Veljekset, joita äitinsä sanoo Pallomahaksi ja Hoikkeliiniksi, saivat uusia (lue kertaalleen kierrätettyjä) vaatteita.

 Pallomahan Maripaita on piennennetty versio alkuperäisestä. Jotain vikaa siinä isommassa oli, en kyllä enää muista mitä. Oisko ollut vaikka hiha revennyt.

 Hoikkeliinin shortsit kanttasin mustalla resorilla...

... ja pikkuveljen shortsit turkoosilla. Pikkuveli sai myös pallopaidan.

Minulla asuu pieni kaima länsirannikolla. Kaiman äiti oli ihastunut Marimekon Fokuksesta tekemiini takkeihin ja halusi neidolleen samanlaisen, mutta punaisena. Hyvään saumaan sattui tämän takin teko, sillä Fokusta ei enää tehdä ja minulle sanottiin Marimekon myymälästä, että sitä saa enää vain yhdestä paikasta ja sieltä ainoasta paikasta kaiman äiti oli kankaan tilannut.

Takissa on ohut tikkivuori, edestä korotettu huppu ja vinonauhakanttaukset hihansuussa, helmoissa ja hupun reunassa. Kovin iloinen pieni kaima oli kuulemma takista ollut. Voi, kun minulle tuli hyvä mieli. Hyvästä mielestä tulee aina hyvä mieli.

Raidallinen peruskallio

Klassiset raidat ovat aina muodissa. Joka kevät kauppoihin ilmestyy ns. merihenkisiä vaatteita. Valkoinen höystetään sinisillä ja punaisilla raidoilla.

En ole lainkaan pahoillaan, että raidat ovat muodin peruskallio. Enkä nyt puhu mistä tahansa raidoista. Perusraitaa sen olla pitää - mielellään kaksiväristä, valkoinen toisena värinä ja joku perusväri toisena ja tietenkin tasaraitana, kuten Marimekon ikiklassikko. Se on tyylikästä, koska se on kyllin yksinkertaista.

 Aikuisten xl-kokoinen t-paita muuttui 86-senttiseksi pitkähihaiseksi ja pipoksi. Paidan kaava on OB 1/12 ja kerrankin tein ainakin lähestulkoon ohjeiden mukaan enkä muokannut kaavaa (muistaakseni) ollenkaan. Tuollaista nepparilistaa en ole ennen tehnytkään.

 Tämä kuosi lienee yhtä klassikko kuin tasaraitakin. 

Aurinko söi mössan värit, todellisimmillaan värit ovat varjon puolella.

Vuoritin mössan ruudullisella puuvillalla. 

Toivottavasti mössan uusi omistaja on tyytyväinen.

Ihmisen vaate

Miesten ja naisten paidat napitetaan eri suuntiin. Naisilla napit ovat vasemmalla ja miehillä oikealla. Samoin housujen vetoketjuhalkio on "sukupuolitettu". 

Halusin tehdä paidan, joka sopii napituksensa puolesta niin tytölle kuin pojallekin. Väritkin sattuivat vahingossa sellaiset, että edustavat tasapuolisesti sekä tyttöjen että poikien värimaailmaa. Kerroin ystävälleni tehneeni unisex-paidan prototyypin. - Eli siis ihmisen vaatteen, totesi ystäväni, joka on lahjakas ilmaisemaan asioita.

 Ihmisen vaatteen koeversion ompelin kirpparin roskiksesta ongitusta Jokapoika-paidasta. Paita oli monin paikoin erittäin kulunut, mutta minusta oikein sopiva tähän t(/p)estiin. 

 Paidan juju on napituslistassa. Etukappaleen keskivaiheella napitussuunta vaihtuu. 

 Kummallista, miten juuri tällaisessa koeversiossa voi onnistua kaikki paremmin kuin tilaustöissä. Elämäni ensimmäisen kerran kaulusnappi osui samaan linjaan muiden nappien kanssa. Jee! Kaulus on tuollainen matala, kun enempään ei riittänyt kangasta. Aika hauska tuollaisenaan. Mun mielestä se vain lisää paidan sukupuolettomuutta.

 Takakappaleen yläosa on vaakaraitainen. Materiaalit eivät riittäneet kokonaan pystyraitaiseen. Tällä kertaa muistin tikata yläosan alareunan enkä alaosan yläreunaa, kuten joskus taannoin.

 Hihansuuhalkiot tein kuten aina ennenkin. Tosin vasta nyt tajusin ompeluohjeen tikkausjärjestyksen. Huvikseni tikkailin paljon muutakin - ja taas uskaliaasti kirkkaan punaisella, jotta harhatikitkin näkyisivät.

Ilmeisesti paitoja pitää tehdä vain harvakseltaan ja tällaisia harjoitteluprototyyppejä, jotta ne onnistuvat. Tämä ihmisen vaate opetti paljon ja koin monella kohtaa onnistumisen iloa.

Kaava on muokkaus OB 3/10:n paidasta. Ihmisen vaatteen koko on 92. Enää puuttuu vain ihminen, joka tämän tarvitsee.

Ps. Kuvat on luvattoman huonoja. Halusin niin innolla päästä esittelemään luomusta, että en jaksanut enää ottaa uusia siinä vaiheessa, kun tajusin, että syteen ja saveen meni.

Rumasta kaunista

 Olen tullut niin vanhaksi, että vaatteiden ensisijaiseksi kriteeriksi on muodostunut mukavuus. Vasta sen jälkeen ajattelen ulkonäköä. Optimaali on tietenkin kaunis materiaali ja mukavuus yhdistettynä. 

Löysin kirpparilta aimo palan kalsarikangasta. Mitä lie keinokuitujerseytä. Väriyhdistelmä oli kuitenkin aivan huikea: vihreä-hopeanharmaa. Kuviokin mun mieleen. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, otanko kankaan vai en. Sen sijaan piti miettiä kolmesti, tuleeko kankaasta kalsareita pienille miehille vai jotain itselle. 

Tuli jotain itselle. Korkeakauluksinen paita, jossa on pitkät "hiharesorit" (kuvassa taitettu kaksinkerroin, koska ovat suorastaan ylipitkät), hieman alaspäin levenevä helma ja leveä helmakaitale. Yksinkertainen, nopea tehdä, sopivasti näyttävä ja kuitenkin hillitty arkipaita, joka ei muistuta paitana enää yhtään kalsarikangasta. Tai ehkä vähän - sopivasti.

Ps. Kävin Eurokankaassa ja myyjä ihastui kankaaseen. Etsin tälle jotain paria (lisuketta) siltä varalta, että kalsarimaisuuden hävittämiseen tarvittaisiin järeämpiä keinoja. Laskin kankaan hetkeksi palalaarin reunalle ja sillä siunatulla sekunnilla, kun irrotin käteni siitä, tarttui kankaaseen vanhan rouvan käsi. 

- Ei! Ei, älä ota sitä. Se on mun! Siis se on minun oma kangas. 

Sitten me kolmestaan kilvan kehuimme komeaa kangasta. Ja minä olin onnellinen, että se on mun.

Suuresta maailmasta Suomeen levinnyt swants-villitys iski minuunkin. Jutun juju on siinä, että tehdään (mahdollisimman rumasta) villapaidasta housut - siis swantsit. Minä ostin pinkin H&M:n neuleen. Ois saanut olla isompi, mutta en löytänyt yhtään sellaista, jossa olisi ollut villaa edes nimeksikään. Pari täysvillaista kirjoneuletta olisi ollut, mutta ne olivat aivan liian paksut. 

Nämä on rumat. Äärimmäisen rumat, mutta mukavat ja lämpimät jalassa. Ohjeesta poiketen jouduin tekemään housuihin haarakiilan. 

Uskotteko, että kun joku on tarpeeksi rumaa, siitä tulee jo kaunista? Niin minä ajattelen. Uskallan jopa sanoa, että swantsit olivat hyvännäköiset vanhan takkimekon kanssa.

Kiertolainen

Luulin, että ompelun ilo on kadonnut elämästäni. Ei onneksi ollut. Se palasi näiden kahden pienen paidan myötä. Molemmat paidat on saksittu isoista Jokapoika-paidoista. Kierrätyskamaa siis.

Tämä oli ennen naisten paita. Piti kääntää nappilista toisinpäin ja tehdä eteen saumat. (Tiiraa tarkasti, niin huomaat hienot tikkauksetkin.) Teollisuudessa ilmeisesti merkitään muotolaskokset rei'ittämällä kangas. Niinpä sitten jouduin kiertämään niitä reikiä ja kokoamaan etukappaleet kahdesta osasta.

 Takakappalekin on reikien takia ommeltu kahdesta palasta. Ihan tyylikäs ratkaisu oikeastaan. Typerä kun olin, niin tikkasin alaosan yläreunan enkä yläosan alareunaa. En edes ajatellut purkaa.
Paita on 86-senttinen.

 Tässä yrittää näkyä pieni yksityiskohta paidan helmasta. Nappilistan reunan tikkaus on alkuperäinen ja se alkoi luonnollisesti purkautua, kun katkaisin helman. Niinpä tein sitten tiuhan siksakin pari senttiä alareunasta ja tikkasin loppupätkän suoralla. Langan väri on tarkoituksella vaaleampi violetti kuin paidassa muuten. 

 Isompi poika saa 98-senttisen aivan järjettömän upeanvärisen etupaidan. (Isä sanoo aina kauluspaitaa etupaidaksi, en tiedä miksi.)

 Ompelin punaisella langalla ihan vain huvin vuoksi. Alkuperäinen väri oli sininen. Kokeilin hihansuuhalkioa Ottobren ohjeilla. Ohje oli huono, mutta lopputulos hyvä. Ob:n ohjeella myös hihan sisäpuoli on katseenkestävä. Olen aiemmin tehnyt halkiot Vaatetusalan ammattitekniikka -kirjan ohjeella. Ohje sinällään on parempi, mutta hihan sisään jää näkyviin alareunakaitaleen huoliteltu pää. Tuskinpa pikkumies kiinnittää mitään huomioa alareunakaitaleen siisteyteen, mutta tulinpas huomioineeksi tällaisenkin asian.

Jonain päivänä ehkä saan kauluksen napin samaan linjan miehustan nappien kanssa. Huomaa eriväriset langat napeissa ja napinlävissä.

Ennenkuulumatonta!

Ohhoh! Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Kaikki viimeisimmät ompelukseni ovat joustavista materiaaleista. Yksi asia on kuitenkin ennallaan: kaikki (pää)materiaalit on kirpparilta. Resoria k-kaupasta löytyy harvemmin, joten sitä täytyy ostaa välillä muualta. 

Pari päivää sitten onnistuin tosin varastamaan resoria. Ei, en tehnyt sitä tahallaan. Kävin Käsityöneuvonnassa piirtämässä yhdet kaavat ja ostin samalla framilonia ja resoria. Jouduin lähtemään aika kiireellä pois ja keräisin nopeasti tavarat ja maksoin ostokseni. Kadulla aloin miettimään, että loppusumma oli kyllä aika pieni ja tajusin, että framilon oli jäänyt laskuista pois. Pääsin kotiin ja aloin purkamaan reppua, jolloin tajusin, että olin pakannut mukaani kaksi palaa turkoosia resoria - siis sen, jonka ostin että sen, joka piti jäädä Käsityöneuvontaan. No, ensi viikolla menen palauttamaan resorin ja maksamaan framilonin.

 Kummipojalle tein hupparin. Poika on nyt 2-vuotias ja mieluisin vaate on kuulemma huppari. Kaava oli tosi kummallisen mallinen ja kaiken soveltamisen jälkeen toivon, että vaate sopii pojan päälle. Tätä tehdessäni unohdin langansuunnat ja muut. Leikkelin palat sieltä, mistä ne parhaiten tuli. Poikittainen tikkaus etukappaleessa ei ole vain koriste. Siinä on oikeasti sauma.

 Toiselle pojalle koostin joustofroteepaidan. Miehusta on neljästä palasta. Kainaloiden alla ei ole perinteistä sivusaumaa. Hihoissa on öööö... pintuck-laskoksen tyyppiset ompeleet. Ne ovat peruja edellisestä elämästä, jolloin paita oli vielä aikuisten jumpsuitin muodossa. Silloin laskokset ovat olleet eräänlaisina prässeinä lahkeiden etupuolella.

 Kummipojan isosiskolle tein myös hupparin. Isosisko pitää monen pikkutytön tavoin pinkistä. Mietin pitkään, miten somistaisin kovin yksinkertaista vaatetta. Ensin päätin ommella taskut. Edelleen takki oli jotenkin vaisu. Sitten muistin paljetit, jotka ovat aiheuttaneet minulle kohtuullisen usein harmaita hiuksia. (Pienet vieraat rakastavat lasista paljettipurnukkaa ja kerran jos toisenkin olen kontannut iltahämärissä enimpiä paljetteja lattialta. Ronskisti olen antanut mennä niistä osan imuriinkin, mutta edelleen niitä on jäljellä.) Paljeteista sitten ompelin taskunsuihin vähän blingblingiä.

 Samainen neiti saa myös velourhousut. Epäilen kyllä, että vaikka kavensin näitä reilusti, housut pyörivät edelleen hoikan tytön päällä. Ehkä ne kuitenkin jotenkin pysyvät menossa mukana, kun laitoin vyötäröresorin sisään kiristysnauhan. Toiseen lahkeeseen lisäsin muutaman paljetin.
Todennäköisesti paljetit eivät kovin kauaa paikaallan pysy, joten taidan armeliaasti laittaa vaatepaketin mukaan muutamia kipaleita niitä lisää. Arvelen, että tytön äiti ilahtuu tästä lahjoituksesta kovin. (*virnuilee ilkikurisesti*)

Jotta totuus ei unohtuisi: tältä minulla näyttää ompelupäivinä eli siis aina. Toinen matto potkaistaan kasaan ja lattialle levitetään kaavat, kankaat ja muut tykötarpeet. Voitte arvata, että työasento on erittäin ergonominen.

Raitapaitoja, mansikoita ja kilpikonna

 Epäjärjestys on täyttänyt elämäni. Se ei ole mitään uutta. Yritän toisinaan vimmatusti saada aikaan järjestystä, mutta lopputulos on vain hetkellinen silmänlume. Niinpä nytkin laitan kuvia viimeisimmistä ompeluksista enkä suinkaan niistä, jotka ovat jo kauan sitten päätyneet uusille omistajilleen, ja joiden takia blogissa on ollut kovin hiljaista. (Jos olisin järjestelmällinen, kuvaisin ja bloggaisin kaiken heti. Mutta en minä ole.)

 Veljekset saavat Mariraitaa. Isommalle (98cm) on lyhythihainen, pienemmälle (72cm) pitkähihainen. En löytänyt mieleistä resoria, joten kanttasin joustotrikoolla. Molempien paitojen kaavat jostain Ottobrestä, mutta muunneltuina versioina. Kankaana jonkun tätsyn vanha L-kokoinen paita.

 Isompi veljes saa toisenkin Mariraitaisen.Pojan äiti oli löytänyt kirpparilta hieman rikkinäisen ja pojalle liian ison paidan. Minä sitten leikkelin siitä sopivan.

 Oijoi, miten nuo tikkaukset noin vinksottaa? Hihansuihin ompelin miehekkäät halkiot.

Kesän ensimmäinen kotimainen masikka on valtava. Löysin kirpparilta mansikkaverhot, joissa oli paljon haalistumaa, läiskiä ja vaikka mitä. Keksin, että niistä voisi ommella tyynyjä. Tässä ensimmäinen koeversio, jonka täytteenä on erinäisiä kankaita, minun villatakki, fleecehuopa, vanua, yksi pieni koristetyyny ja paljon muuta. Laitoin tulitikkuaskin mitaksi viereen. Yhden tyttären sänky tulee täyttymään näistä mansikoista.

Kävin Etelä-Euroopassa ideointimatkalla. Lentokoneessa oli lehti, jossa sanottiin, että paras tuliainen on uusi idea. Bongasin kaksi tuliaista. Toinen oli tällainen kilpikonna. Eteläinen konna oli suuren lattiatyynyn/ säkkituolin kokoinen. Tämä minun versioni menisi isosta neulatyynystä. Kilpikonnalle saa nauraa aivan vapaasti. Tällaisen saa aikaan, jos alkaa nopeasti kokeilemaan keskellä yötä, osaako piirtää säännöllisen viisikulmion ja ommella palat vielä siististi kasaan.

Haalea aavistus

 Kaksi valokuvasukurssikertaa takana. En osaa vielä mitään. Se on todistettavissa seuraavista kuvista. Paidan väri on yhtä kaukana todellisesta väristä kuin itä on lännestä.

 Trikoopaita SK 1/10 tunikan kaavalla, sievoisin muunnoksin. Olenkohan joskus tehnyt jonkun vaatteen alusta loppuun asti kaavan ja ohjeen mukaan?

 Edessä valenappilista ja pintuck-laskoksia. Pääntie kantattu trikoolla ja tikattu kaksoisneulalla.

Hihat ovat 3/4-mittaiset, reilusti hihansuusta pussittavat. Nyt tiedän, miten tällaiset pussitukset oikeasti kannattaisi kaavottaa. Pussilahkeisia housuja tehdessäni minulla ei ollut mitään aavistusta.

Paita on kokoa 38 ja yllättävän niukka SK:n malliksi. Olen tottunut siihen, että SK:n mitoitukset ovat joka suuntaan reiluja. MYYTY

Poika ja varis - ei kun Muija

 Tunnette varmaan Akseli Gallen-Kallelan maalauksen Poika ja varis? Minuun tuo kuva teki suuren vaikutuksen yläasteella. Myös eräs Pieni Poikanen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

 

  Ompelin Poikaselle keltaisen velour-paidan. Edessa on tasku ja taskunsuut kantattu ruskealla resorilla. Samoin pääntie ja hihansuut. Poikasen äiti kertoi, että paidasta oli vaikea saada kuvaa, sillä paidan sisältö on varsin liikkuvaa sorttia.

Samaan pakettiin paidan kanssa pääsi Marimekon Muija-kankaasta tehty mössa. Kävin ostamassa Muijaa ihan liikkeestä - elämäni ensimmäisen kerran asioin paikallisessa Marimekossa. Ja nyt tulee puolustuspuhe: Ikinä, koskaan, milloinkaan en osta uusia kankaita. Tämä on poikkeus, sillä ompelin kahdelle neidolle takkia Muijasta. Asiakas oli ostanut kankaan, mutta sitä oli hieman liian vähän. Niinpä minä kävin hakemassa lisää Muijaa ja jääneistä paloista ompelin sitten pari mössaa. Yhdelle Odotetulle Lapsellekin on jo lakki valmiina.

Yhtä hyvää ja kahta kaunista

Otsikko on harhaanjohtava. Nyt saat katsella yhtä rumaa ja kahta kaunista. Ensin ne kauniit ja onnistuneet.

 Poijjaalle paita keltaisesta velourista. Kanttaukset ruskeaa resoria. Olen hieman innoissain tästä, sillä tätä varten piti ostaa uusi kaksoisneula ja kokeilin ompelulaneissa oppimaani tapaa kantata resorilla. Neula säilyi ehjänä ja jäljestä tuli siisti. Hihansuut purin pari kertaa ja pääntienkin kolmeen kertaan (tosin vain osan matkaa). Kannatti.

 Aloitin tämän takin tekemisen ehkä vuosi sitten - ei, kyllä siitä on jo puolitoista vuotta. Suurella hartaudella ja huolellisuudella kaavoitin, ompelin ja sovitin Käsityöneuvonnossa useita päivä. Jossain vaiheessa sitten tuli stoppi. Yhtäkkiä takki ei vaan enää näyttänytkään itselle sopivalta. Olisi pitänyt tehdä liian paljon muutoksia. Kannoin takin kotiin ja siinä se roikku eteisen naulakossa. Yksi ja toinenkin, ja yksi toinenkin, sovitti sitä. Monelle se olisi malliltaan passannut, mutta kukaan ei innostunut siitä niin paljoa, että olisi omakseen halunnut. Sitten tuli asiakas, joka ihan huvikseen sovitti takkia. Ja niin siinä kävi, että pienin muutoksin hän saa tästä itselleen kevättakin.

 Tikkasin päällikankaaseen vanun ja vuoritin takin viskoosilla. (Täh? Viskoosilla? Ei kuin polyesterilla, ei kun...??? No kuitenkin sillä ohuella ja liukkaalla kankaalla, josta vuorit yleensä tehdään.)

 Asiakas halusi takkiin mustat vinonauhakanttaukset ja napit. Kanttaukset tikkasin vihreällä. Ja mitenkähän tähän sattuikin juuri sellainen tikkaus, jossa ommel näyttää menevät harvinaisen mutkaisesti.

Tämä on se ruma. Tai ei tässä mitään rumaa ole, epäonnistunut ompelus vain. Tästä piti tulla pikasurautuksena mekko, jossa on kuminauharypytys yläosassa. Kokeilin, onnistuisiko ns. vauvakuminauhalla tehdä rypytys. Ois varmaan onnistunut, jos olisi tajunnut laittaa kuminauhan tarpeeksi kireälle. Nyt yläosa on lörppä ja minä ehdin ommella moniaskelsiksakilla neljä kierrosta. Grhh! On siinä ratkomista vähäksi aikaa. Vai nakkaisko roskiin koko kurjan tekeleen?