Julkaisemattomia paloja menneeltä vuodelta

Voisin varmaan ansaista aika helposti "Maailman huonoin bloggaaja" -tittelin. En saa otettua kuvia ompeluksistani, ja vaikka saankin, ne on vasemman käden räpsäisyjä. Bonuksena kaiken päälle: en saa laitettua niitä blogiin. Kätevää sitten pläjäyttää kerralla kaikki bloggaamatta jääneet.

Baby Bornin ulkohaalari. Muistelen, että olen tehnyt joskus nukelle vaippoja, mutta haalaria en koskaan. Nytpähän on sekin tehty - tai siis joskus alkuvuodestahan minä tämän tein. On ollut uudella omistajallaankin jo pitkään. Nukkea minulla ei ole haalarin sisään, mutta kätevä puku osaa seistä itsekseen ilman sisustakin.

Eräs ihana ja minulle rakas mummo oli ostanu pojanpojalleen shortsikankaan ja pyysi minua ompelemaan. Kangas riitti nippanappa. Poika tuskin enää mahtuu näihin shortseihin.

Pieni ihminen rannikolta käy kesäisin purjehtimassa. Jotta tuuli ei ottaisi korviin eikä aurinko silmiin, tarvittiin hattu. Materiaalina ohkainen, hieman joustava farkku.

Tämä kuva on kyllä pohjanoteeraus. Kahdesta vanhasta pyyhkeestä tuli pikaompeluksena saunatakki. Alun perin oli tarkoitus ommella muuta, mutta sitten totesin, että frotee oli niin kulunutta, että sen muun ompelemiseen ei  näistä pyyhkeistä kannattanut ryhtyä. Halusin kuitenkin tehdä jotain nopeaa ja antaa vielä pyyhkeille uuden elämän. Seuraava elämä tällä kankaalla lienee luutuina.

Haluan tasaisin väliajoin ommella jotain sellaista, mitä en ole ennen tehnyt. Poikien bokserit olivat sellaiset. Koska kummipoika tykkää punaisesta ja raidallisesta ja kangasta oli vain vähän, tein bokserit hänelle. Kuvassa housut näyttää ihan hyvälle, mutta päällä... Noh, tämä bokserimalli ei ollut kummipoikaa varten.

Olen osallistunut parina vuonna Roosa Nauha -huutokauppaan. Tänä vuonna oli toivottu isommille pojille soveltuvia vaatteita. Minä tein kaksi hupparia. Jos oikein muistan, tämän harmaan koko oli 152.
Huppu on vuoritettu trikoolla. Raglansaumassa on vetoketju.

Tämän koko on muistaakseni 140. Kangas oli kakkoslaatuista ja raidat paikoitellen levinneet eikä edes kovin suorat. Siitä huolimatta kokonaisuudesta tuli mielestäni oikein hyvä. Molempiin huppareihin kävin muokkaamassa kaavat Käsityöneuvonnassa. En lakkaa ylistämästä sitä paikkaa ja taitavaa ohjaajaa. Tykkään kuositella kaavoja, mutta yksin kuositellessa menee vain hermot.

Nämä Daltonit ovat tehneet jo monta ryöstöä. Viimeisin kuulemani isku kohdistui keittiöön ja saaliiksi he saivat ruokaa.
En muista, mikä ompelus olisi vastustanut yhtä paljon kuin näiden paitojen teko. Lopulta saumurikin hajosi. Paidan helmat olisivat saaneet olla minun makuuni vähän pidemmät. 

Tämä trenssikin on niitä "kokeilen, kun en ole koskaan ennen tehnyt" -tuotoksia. Itse asiassa löysin kirpparilta tuon ruutukankaan ja näin sen heti trenssinä. Aloitin ompelun, vaikka en tiennyt, kenelle takki tulisi. Tiesin kyllä, että kuvan neiti tykkää takin väreistä ja hän on sellainen tyyli-Lyyli, että pinkki trenssi täydentäisi hänen garderobiaan oivallisesti. 

Olin aivan innoissani, kun löysin kirpparilta nämä blin bling -soljet hihatamppeihin. Ja kyllä - ne olivat takissa parasta myös neidon mielestä. Meillä on niin samanlainen maku.

Näiden lisäksi on sitten vielä kaikki ne ompelukset, joita en ole kuvannut. Esimerkiksi kissat, jotka lähtivät viikonloppuna kohti pohjoista. Samaisena viikonloppuna tein kaksi pikkuista paitaa ja yhden minimaalisen mekon Jokapoika-kankaasta. Niitäkään ei ehditty kuvaamaan. 

Toivon, että tulevan vuoden alkupuolella minusta löytyisi pontta blogin uusimiseen. Jos ei löydy, taitaa olla aika laittaa ovet säppiin.

Mikä on kaikista parasta?

Minulta tilattiin talvitakki. Päällinen piti olla farkkua, hupussa jotain raikkaan väristä kangasta ja hihoissa resorit. 

Takissa piti olla musta tai sininen vetoketju. Koska toivottua väriä ei ollut oikean mittaisena, ompelin rohkeasti vihreän ketjun. Mun mielestä passasi niin hyvin. 

Takki on koko 98/104. Jostain kohti ehkä ensimmäistä ja jostain toista ja sieltä täältä jotain noiden välistä.

Eurokankaasta löytyi sopiva tikkikangas. Hupun väri-ilottelu on tietenkin mistäpä muualta kuin kirpparilta.  Samoin resorit ja ne kahdet farkut, jotka näihin meni. Nappilista on samaa kangasta kuin huppu.

Selkään ompelin toisien farkkujen takataskun. Olisi ollut liian iso etutaskuksi. Huvikseni tikkailin tuollaisella oranssinpunaisella. Alkuperäiset tikkaukset on sellaiset beige-ruskeat.

Etukappaleissa on farkkujen etutaskut. Toisella puolella kokonaan alkuperäinen, toisen puolen minitasku on etutaskun "sisätasku". Ideana oli laittaa taskunsuut samalle korkeudelle, mutta idea kyllä vähän hämärtyy. Näyttää epätasapainoiselta mun silmään. Myöhäistä tarkastella kriittisellä silmällä, kun takki on jo matkalla uudelle omistajalleen.

Hihat onnistuivat mielestäni erinomaisesti. Tässä on siis farkkujen polvimuotolaskokset. Sopii oikein hyvin kyynärmuotolaskoksiksikin. (Hauska tuo laskoksiksikin-sana.) Resorin kiinnitin vuorikankaaseen. Hihansuiden kääntäminen oli hankalaa. Todella hankalaa. Kapeat hihat, paksu ja moninkertainen kangas sekä lisäksi tikkivuori. Huooh! Hirveä homma.

Hupun vuorikangas on hurmaava.
Huomaa vyölenkistä tehty ripustuslenkki.

 Yllättävän hyvin Husqvarna selvisi moninkertaisen farkun ompelusta. Saumurilla kokosin vain vuorin ja huolittelin farkkupalat. Paksu tikkikangas oli niin raivostuttavaa ommeltavaa, että en aio ommella sitä enää ikinä. 

Takin teko oli paria edellä mainittua ärsytystä lukuunottamatta hauska projekti. Parasta oli farkkupalojen sommittelu. Mutta sitä en osaa päättää, mikä kohta olisi kaikkein onnistunein ja paras oivallus. Ehkä hihat, ehkä selän tasku, ehkä etutaskut. Ehkä koko takki.

Edit. Aika passeli takki. Tosin hupussa olisi voinut olla vähän enemmän väljyyttää pääntiellä.

Nyt nostetaan kissa (= ompelukoneet) pöydälle!

Ostin kirpparilta kuukausi sitten pari nojatuolia. Tiesin jo ostaissani, että ne eivät mahdu olohuoneeseen ellei sieltä siirretä jotain pois. Muuttajaksi valikoitui ompelupöytä.

Isä osti pöydän minulle kauan kauan sitten, kun lähdin opiskelemaan. Pöytä on ns. toimistopöydän mallinen eli toisessa päässä on laatikosto. Pöytälevy on huomattavasti isompi kuin koulupöydissä. Kun opinnot oli suoritettu, pöytä sai uuden tehtävän. Kokonsa puolesta se oli aivan armoitettu ompelupöydäksi.

(Opiskelu)elämäni aikana olen muuttanut useita kertoja. Ompelupöytä on purettu ja koottu jokaisessa muutossa. Ilmeisesti tämä viimeinen muutaman metrin muutto oli pöydälle liikaa. Ajattelin, että en pura sitä noin lyhyen matkan takia osiin, vaan nostan sen toiseen huoneeseen. Ensin ajattelin ihan vähän vain vetää sitä pois tuolien tieltä. Räks! Laatikosto irtosi, rämähti lattialle ja levitti sisuksensa pitkin pituuttaan.

Kannoin pöydän osina makuuhuoneeseen. Uutta pöytää en ole löytänyt. Yhtä jo katselin ja varasinkin sen, mutta ei. Se ei sopinut sisustukseen.

Niinpä ompelukoneet ovat lojuneet lattialla ja minä vain ajatellut ompelemista. Rehellisyyden nimissä en ole edes kauheasti ajatellut. Leikkasin kyllä yhden lasten takin, mutta koska se on vain kokeilu eikä sille ole tiedossa vielä ottajaa, en ole viitsinyt vaivautua nostamaan ompelukoneita ruokapöydälle.

Eskarilainen tarvitsi uusia keltaisia housuja, joten minun oli vihdoin ryhdistäydyttävä. Tosin näiden yksinkertaisten leggingsien tekoon meni melkein viikko. Maanantaina ostin kankaan. Tiistaina piirsin kaavat. Keskiviikkona toiset. Torstaina olin muka niin kiireinen, että en ehtinyt tehdä mitään. Tänään sitten päätin nostaa kissan pöydälle.

Joku toinen olisi ommellut nämä vartissa. Minä en. Edelleenkään en ole ihan sinut trikoon kanssa ja aina pitää miettiä ja testata säätöjä, että saa hyvän tikin. Halusin kokeilla myös yläsyöttäjää kaksoisneulan kanssa. Joku kehui Fb:n ompeluryhmässä, että sellainen yhdistelmä olisi hyvä. "Ei huono", Jorma Uotista lainatakseni.

Eskarilainen on kovin hoikka, joten arvelen, että nämä eivät tiukkuudeltaan täytä leggingsien kriteereitä. Väri on herkullinen, se on pääasia.

Paukuti, paukuti

Anteeksi naapurit. Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Minä laitoin vain purjerenkaita verhoihin. Tätä ei tule toistumaan enää ikinä. En aio enää koskaan ommella pimennysverhoja. En ainakaan asiakkaille. Hirveä materiaali. Ja sitä paitsi, vaikka Käsityöneuvonta on muuttanut viime aikoina varsin tiuhaan, ei minulla voi olla niin huono tuuri, että jos joskus mahdollisesti ehkä kuitenkin jostain ihmeen syystä käy niin, että vielä purjerenkaita laitan ja varsinkin johonkin niin kirottuun materiaaliin kuin pimennysverhot, Käsityöneuvonta muuttaisi taas ja olisi kiinni. Ei voi olla. Eihän? (Käsityöneuvonnassa on siis neppipressi, jolla vain väännetään sirkat kankaaseen kiinni. Ei paukuttamista, ei naapurien piinaamista.)

Tässä melun aiheuttajat. Laitoin varmuuden vuoksi nurjalle pienet tukipalat vahvistamaan kangasta. 

Aseet. Reikien tekeminen tähän kankaaseen oli hankalaa. Onneksi Fiskarsit upposivat hyvin. Ruutupaperilla on verhojen mitat. Ruutuvihkon tehtävänä oli suojella myös rumaa muovilattiaa suuremmilta tuhoilta.

Surkea kuva, mutta surkeaa on ompelujälkikin. Onneksi näitä verhoja ei katsella päivänvalossa.

Grrr, grr, grrr. Ärrin murrin. Ostin tätä projektia varten yläsyöttäjän. Se ei ole mikään ilmainen kapistus. Mutta se kirottu rakkine tarttui kankaaseen ja repi sen lankalenkeille. Onneksi tämäkin tuho on nurjalla vain yksi sauma joutui yläsyöttäjän uhriksi.

Siinä ne on. Yksi työpäivä niihin meni. Rumat, mutta ajanevat asiansa.

Vain paras on kyllin hyvää, osa 3

Tässä vielä muutama kuva valmiista puvusta. Josko jonain päivänä saisin vielä sellaisia kuvia, joissa näkyy esimerkiksi helmapitsi. Se oli upea.

Mekon olkaimet olivat pitsiä. Pitsin alla on tylli. Pään- ja kädenteitä kiersi pitsinauha.

Puku edestä.
Niin kaunis morsian.

Selkäpuolen yläosa oli myös tylli-pitsi-yhdistelmää. Huntu peittää piilovetoketjun alleen.
Huntu oli hyvin yksinkertainen: leikkasin silkkisifongin ovaalin muotoon ja ompelin reunaan rullapäärmeen. Pituussuunnassa ovaalin puolivälin paikkeille ompelin poimutuslangan ja kiristin tiukalle poimutukselle. Sitten vain taitoin puolikkaat vastakkain. Huntu kiinnitettiin hiuksiin poimutuslangan kohdalta hiuspinneillä.

Takana oli pieni laahus. 

Tykkäsin tehdä pukua. Minun ja morsiamen näkemykset menivät hyvin yksiin. Morsian oli lopputulokseen tyytyväinen, samoin minä.
Vielä kerran kiitän Käsityöneuvonnan ompeluohjaajaa. Ilman häntä tämä puku olisi jäänyt haaveeksi.

Vain paras on kyllin hyvää, osa 2

 Kun sovitusmekko näytti kyllin hyvältä, oli aika siirtyä varsinaisten kankaiden kimppuun. Siirsin "ompelimoni" suosiolla Käsityöneuvontaan, sillä siellä on huomattavasti paremmat pöytätilat kuin kotona, mutta ennen kaikkea siellä on ohjaaja, jota ilman en olisi ikipäivänä uskaltanut alkaa hääpukua tekemään.

Neljä metriä lakanapuuvillaa silitettynä. Puuvillasta tuli pukuun "tukikangas" eli koko puku vuoritettiin puuvillalla, jotta siihen saatiin lisää ryhtiä.

Saumanvarat merkkasin millintarkasti. Pinkki liitu näkyi hyvin kankaalla - vähän liiankin hyvin. Onneksi tajusin leikata kankaan niin, että liitumerkintöjä ei jäänyt valmiisiin paloihin.

Varsinainen pukukangas oli luonnonvalkoista satiinia. Asettelin kaavat suurella h u o l e l  l a. Puvun materiaalit ostettiin pääosin Ateljé Iinasta.

Halusin pelata varman päälle. Jokaiseen kaavaan piirsin minikaavan, johon oli merkitty raidoituksella, mikä kaavanosa on kyseessä. Pienenä sivuhuomautuksena: Belgiassa kanapaketin kyljessä oli kanan kuva ja kanasta oli väritetty se osa, joka oli pakkauksessa. Systeemi helpotti kummasti kielitaidottoman au pairin ostosten tekoa.

Puuvillakangas ja satiini neulattiin yhteen ja sen jälkeen palat kierrettiin saumurilla. Laitoin jokaiseen palaan miljoona neulaa. 

Käsityöneuvonnan Laura on oivallinen kapistus. Päihittää mennen tullen minun silitysrautani. 

Pukua sovitettiin joka välissä. Ja se todellakin tarkoittaa joka välissä.
Istuvuudesta päätellen puvussa ei ole vielä tässä vaiheessa "luut" (=rigilenepätkät) paikoillaan.
Puvussa oli minimaalinen laahus.

Tässä mallaillaan puvun päälle tulevaa pitsiä. Pitsissä oli kämmenenkokoisia kukkakuvioita.

Helman pitsi oli helppo ommella: tarvitsi tehdä vain sivusaumat.

Lantiolta ylöspäin ompelin pitsit kiinni miehustaan käsin. Mallinukke (, jonka ristin Dorikseksi) topattiin morsiamen muotoon ja puettiin hääpukuun. Tämä helpotti kummasti pitsin ompelua.
Huomaa tyllistä tehdyt olkaimet. Itse asiassa pohjustin koko yläosan ensin tyllillä, jotta sain ommeltua siihen myöhemmässä vaiheessa pitsin.

Työasennot eivät olleet kaikin ajoin kovin ergonomiset. Pääasiallisesti ompelin istualtaan. Tiukimmissa paikoissa piti nousta seisomaan. :D

Kukkakuvioiden sommittelu oli mielenkiintoista puuhaa. Välillä mekko oli täynnä nuppineuloja. Pitsikukkien (käsin!)ompelemiseen kului laskelmieni mukaan noin 50 tuntia. Muita työtunteja en laskenut. 

Osa kolme ilmestyy myöhemmin. 

Vain paras on kyllin hyvää, osa 1

Hyvä ystäväni päätti mennä naimisiin. Kysyi minulta, josko tekisin hänelle häämekon. Kieltäydyin jyrkästi. En ole koskaan tehnyt hääpukua, en koskaan ommellut silkkiä, en en en en... Kieltäytymisestä huolimatta jo samana iltana istuin tuntikausia koneella googlettamassa hääpukuja eri kielillä.

Ystäväni hankki useita häälehtiä, joista valitsi itselleen mieluisimmat puvut. Otimme yhdestä kuvasta yhden idean ja toisesta toisen. 

Sattui hyvä onni, että olin ilmoittautunut kevätlukukaudeksi kansalaisopiston "Kotelomekosta tunikaan" -kurssille, jossa opetettiin yläosan vaatteen teko omien mittojen mukaan. Kurssin turvin uskalsin alkaa muokkaamaan ystävälleni hääpuvun kaavoja. 

Kurssilla mekon lähtökohtana oli kotelomekon kaava Modasta (5/10). Käytin hääpukuun samaa kaavaa. Eurokankaan pussi on tässä vaiheessa vain rekvisiittaa. Muistelen sen sisältäneen tarvikkeita johonkin aivan toiseen ompelukseen.

Vaikka ensimmäinen sovitusmekko tehtiin mittojen mukaan, paljon piti silti vielä kaavaa muokata. 

Hääpuku ei ollut kevään ainoa projekti. Yhtä aikaa sen kanssa tein itselleni toppatakkia, lapselle housuja, paitaa, omaa juhlamekkoa ja paria vauvan bodya - ainakin. 

Ensimmäinen varsinainen sovitusversio oli erittäin laajahelmainen. Helmaa kavennettiin ja kavennettiin ja kavennettiin ja vielä kerran kavennettiin.

Lopulta päädyttiin vain hieman levenevään helmaan. Takana on minimittainen laahus. 

Päädyin tekemään vielä toisen sovitusversion, jotta näkisin, että kaikki kaavoihin tehdyt muutokset ovat varmasti oikein. Tätä mekkoa ei kiireellä pilattaisi. 

Olen varmaan joskus sanonut, että kelpuutan itselleni vain täydellisen (ompelu)jäljen. Sitä tässäkin mekossa lähdettiin hakemaan. Päätin heti alussa, että puran ja ompelen vaikka miljoona kertaa, jos on tarpeen. Halusin nähdä häissä sellaisen puvun, josta voin ylpeänä sanoa, että se on minun tekemäni.

Seuraavassa postauksessa päästään käsiksi varsinaiseen mekkoon.

Hiljaisemmalla tulella

Syksyllä suunnitelmissa oli, että joko lopetan blogin pitämisen tai uusin ulkoilmeen kokonaan. Mutta kuten olette huomanneet, blogiin tipahtelee silloin tällöin aina jotain postauksia eikä ulkoasukaan ole muuttunut. Näin vaikeaa se on lopettaa tai aloittaa mitään kokonaan alusta.

Toistaiseksi mennään siis edelleen vanhalla kaavalla. Ainoa poikkeama aiempaan on, että uusia kankaita en aio esitellä (ainakaan hetkeen).

Otan siis tilauksia edelleen vastaan ja postaan valmistuneita töitä.

Mukavaa alkanutta kevättä!

Poikienmiesten tankopyörä

Näin Burdassa hauskat poikien housut. Villiinnyin. Halusin tehdä ne. Heti. Piirsin kaavat - tai ainakin melkein. En tajunnut, miksi vyötärökaitale koostui kahdesta osasta, joista toinen oli toista pidempi. Tai kyllä minä sen pituuseron ymmärsin, mutta en sitä, miten se oli selitetty. Kysyin apua. 

Toinen ongelma oli taskupussien kummallinen muoto. Ne näyttivät aivan kuudestilaukeavan asekoteloilta. Sitä paitsi ne ylsivät nappilistan alle, mikä kummastutti minua suuresti. Kysyin apua.

Kolmas ongelma oli nappilista. Minun järkeni ei riittänyt selittämään, miksi nappilistan alareuna oli kaareva eikä suora niin kuin normaalisti. Kysyin apua.

Neljäs ongelma oli kankaan riittävyys. Tai ei se mikään ongelma ollut. Piti vain tosi moneen kertaan pyöritellä kaavoja, mallailla, mittailla, suunnitella, nukkua yön yli ja aloittaa taas alusta. Tähän en tarvinnut apua. Tässä minä olen mestari.

Päädyin käyttämään ihanan pehmeäksi kulunutta farkkua (sanoisin denimiä, jos tietäisin varmasti, että se on oikea sana tähän). Samaisesta kankaasta on tehty yhdet housut ennenkin.

Housujen juju on "kieroissa" lahkeissa, haarakiilassa ja nappilistassa.

Taakse päädyin tekemään saumat hieman polvitaipeen alapuolelle. Sitähän melkein luulisi, että tuollaiset kuuluu asiaan. Kuuluuhan ne, kun ne on siihen kerta tehty. Todellisuus toki on, että kangas ei olisi riittänyt muuten.
Lahkeissa on kuminauhat.

Voi, kun minä tykkäsin tehdä näitä! Pitkästä aikaa jotain haastavaa ommeltavaa.  Ompelin erittäin suurella huolella.
Napinlävet ja vyölenksujen kiinnitykset tein punaisella. 

Koristetikkasin melkein kaikki saumat grafiitinharmaalla langalla.

Näistä housuista olen ylpeä. Tekemiseen kului paljon aikaa, mutta lopputulos on kyllä kaiken kulutetun ajan väärti.

Ja kuten yleensä: kangasta jäikin vielä. Näistähän tekee vielä vaikka Barbielle shortsit!

Lahjoitin housut Sylva-huutokauppaan. Housut olivat kokoa 104 ja kaava Burdasta nro 10/2012.

Ps. Otsikko viittaa erään pikkupojan riemuun, kun hän vihdoin sai isomman polkupyörän. Enää ei tarvinnut ajaa tyttöjen pyörällä eikä apurattailla. Nyt oli alla "poikienmiesten tankopyörä". Näiden housujen kohdalla minä koin vastaavaa riemua.