Kävin kirpparikierroksella. Harvinaisen turha reissu. Kolme kirpparia oli suljettu, stängt. Ei vain niin että ne eivät olisi olleet tänään auki, vaan ovet oli laitettu reikeliin lopullisesti. Mur, sanoin minä.
Onneksi hyviin löytöihin ei tarvita viittä kirpparia. Yksikin riittää. Siitä osoituksena näiden haaremihousujen materiaali. Nämä on tehty paidasta, joka löytyi erään kirpparin poistokorista, hinta 20 senttiä. Muut tarvittavat ainekset maksoivat ehkä 50 senttiä.
Kaava on Ottobrestä (1/11). Yritin olla tosi uskollinen ohjeelle, mutta en ihan jaksanut pinnistellä loppuun saakka. Päädyin laittamaan vyötärölle tavallisen kuminauhan, vaikka oikeasti siihen olisi pitänyt ommella rypytys kuminauhalangalla.
Nämä housut ovat kokoa 92 ja malli lähempänä kokoa 98. Kuten huomaatte, lahkeet ovat pitkät. OB:n kuvissa lahkeet oli taitettu kaksinkerroin. Jos teen näitä joskus lisää, lyhennän lahkeita.
Heinäkuu on yli puolenvälin. Olenko lomaillut? Olen ja en. Tilaustöitä en ole ommellut, muuta kyllä.
Muistakaa valokuvakilpailu! Osallistumisaikaa on tämän kuun 30. päivään saakka.
Haaremihousut on olleet käytössä oikein oivalliset, joten tilaisinkohan kolmet lisää.
VastaaPoistaMaisaK
Oivallisia vaatteita on hyvä olla enemmänkin. Suosittelen tilaamaan.
PoistaSamaa mieltä olen kuin Lennart. Hyväksi havaittu malli kannattaa hyödyntää.
VastaaPoistaWerhoutuja (edelleen laiska kirjautumaan)