maanantai 5. marraskuuta 2012

Pitäisi lopettaa ajoissa

Minulle on opetettu, että ompelu pitäisi lopettaa heti, kun kone tekee ensimmäisen syrtyn. Ruhtinaallinen taukokin voi pelastaa tilanteen.

Minulla on tässä läksyssä vielä opettelemista. Tänään annoin koneen tehdä ainakin viisi syrttyä puolen metrin matkalle. Langoitin koneen monta kertaa uudelleen, tarkistin alalangan, vaihdoin jopa neulan. Ei, mikään ei auttanut. Lopulta nostin työn syrjään, kun saumaa olisi ollut jäljellä enää neljä senttiä.

Päätin, että voin kuitenkin silittää tukikankaat yhteen mekkoon ja takkiin. Neljä tukikangaspalaa meni kunnialla, viidennen silitin rautaan kiinni.

Siinä vaiheessa taas muistin, että pitäisi lopettaa heti, kun alkaa vastustamaan.

Ei muuta tällä kertaa.

Ps. Kirjahylly siirtyi varastosta toimittamaan kangashyllyn asemaa. Kohta kankaat on laskosteltu uudelleen ja uskokaa tai älkää, niitä näyttäisi olevan huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Kuvia sitten, kun työ on valmis.

7 kommenttia:

  1. Täällä ei ole pelkoa koneen "syrttäämisestä" (kuinkahan laajalla tuo käsite on tunnettu?). Kone on nimittäin ollut jo kuukausia odottamassa parempia päiviä = aikaa ja intoa. Taidanpa lähettää lastin kankaita sinne täyttämään hyllyä. Josko niistä vaikka valmistuisi jotain poikasille. Hmm. Laitetaan mietintään.
    Toivottavasti niitä kuvia saadaan piakkoin!
    -tuplavee-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetä vaan kankaita. Voin ainakin ihastella niitä. Järjestely on vielä kesken. Voi olla, että kuvia tulee kuukauden päästä - tätä vauhtia. :)

      Poista
    2. Sinut tuntien pinot on millimetrilleen ja sävy sävyyn.
      -edellinen-

      Poista
  2. Eipä ole meidänkään kone syrtännyt aikoihin. Entäs sumppaaminen sitten, eikös kotopuolessa ommella supattu koneellla jotain. Se taisi myös kuvata epäonnistunutta tekemistä.


    Aivan selvästi pääset kirppareille jos kangaskasat näyttävät vähänkään pienentyneen. Lupaan yrittää tehdä löytöjä meidän lähikirpparilla.

    Elli, joka ei ole ommellut ainakaan puoleen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne pinot ole todellisuudessa pienentyneet. Hyllyt vain luovat optisen harhan.

      Poista
  3. Onko sieltä pinojen keskeltä tai kirpparilta löytynyt poijan saunatakki kangasta?

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole pojalle saunatakkikangasta - ei kirpparilla eikä mulla. Tytönkin saunatakki taitaa jäädä huppua vaille. Onko se ongelma?

      Poista