Kenen vuoro mennä kauppaan?

Inhoan (ruoka)kaupassa käyntiä. Olen kehittänyt selviytymisstrategian: ostan aina samoja tuotteita, jolloin kaupassa voi kiertää tietyn reitin pikavauhtia ja napsia tavarat lennossa mukaan. En ikinä, koskaan, milloinkaan jää tutustumaan uutuuksiin, keksimään uusia ruokareseptejä tai haaveilemaan illalliskutsujen järjestämisestä. Ei. Minun tieni vie hedelmien ja vihannesten kautta leipäosastolle, sieltä maitohyllylle ja lopuksi kassan läheisyydestä otan vielä kaurahiutalepaketin - noin niin kuin pääsääntöisesti.

Kauppareissuista voi tehdä tosin taidettakin. Tai jos ei sentään aivan taidetta, niin voi kuitenkin yrittää lievittää sen tuomaa tuskaa. Vaikkapa kauniilla kauppakassilla. 

 

Asiakas toivoi muovipussin näköistä kauppakassia. Taskukin siinä sai olla. Kassi on tehty vanhasta essusta ja essu puolestaan oli tehty monesta, monesta kangassuikaleesta. Toisen puolen kassista sain yhdestä palasta, mutta tämä taskupuoli täytyi koota kahdesta suikaleesta. Taskun tehtävänä on peittää mahdottomaksi osoittautunut rinkuloiden kohdistus ja vino sauma.

Muovipussista poiketen tässä kassissa on tasainen pohja. (Hyvin kassi sointuisi laukkujeni jatkoksi. Innostaisikohan uusi kauppakassi ruokaostosten tekemiseen?)

Kassin vuoriin tein salataskun pohjalevylle. Jos levy alkaa ärsyttää, sen voi ottaa pois.
Vuorina toimii vanha lakana.

Asiakkaan toiveena oli, että kassiin mahtuu kahdeksan maitopurkkia. Minulla oli vain kuusi litraista purkkia, mutta näiden perusteella voin sanoa, että kahdeksan mahtuu ja tilaa jää vielä makkarapaketille ja suklaalevylle. Ja monelle muulle.

Ps. Näistä kuvista voitte nähdä kuvaamisen vaikeuden. Ei ole niin yksinkertaista saada kuvista saman sävyisiä, olletikaan, jos kuvaa eri huoneissa. Valon ja valaistuksen hallinta vaatii harjoitusta.