Hatuttaa

Seuraavalle kuvalle saa nauraa:

Aina ei voi onnistua. Epäonnistumisen todennäköisyys kasvaa eksponentiaalisesti, jos puuttuu jotain olennaisia osia, kuten kaava tai mahdollisuus sovittaa.

Lapsi sai Tupu-Hupu-Lupu-mallisen lakin, jossa on korvaläpät ja nauhat. Ankanpoikien päässä lakki pysyy, mutta ihmislapsen päässä vain nauhojen avulla. 

Ja arvatkaapas mitä? Tyylitaiturinkin lakki on LIIAN PIENI!

Lupasin tehdä molemmille neideille uudet hatut. Ei lopu hommat tätä menoa. :)

Sporttista ja tyylikästä

 Kuluneella viikolla en ole ehtinyt juurikaan ompelukoneiden ääreen. Minulla on ollut vauhdikasta seuraa, joka on piirrellyt muuttolaatikoiden kylkeen kissoja ja sydämiä, sitonut Pikachun silmät farkkukankaan riekaleella ja yllättänyt pehmolelun viemällä sen uuteen majaan (= vauvaharsolla peitetty keittiöjakkara). On uitu, paistettu lettuja, nukuttu päiväunia, keinuttu ja sutattu pyörällä ympäri kaupunkia.

 Vauhdikkaasti alkanut viikko hiljentyi torstaina, jolloin menin kangaskauppaan etsimään tähän jumpsuitiin resoreita. Kiertelin, katselin, hypistelin kankaita ja mallailin värejä lähes tunnin. Mikään ei tuntunut sopivalta. Resoreissa ei ollut mieleisiä värejä eikä vahvemmissa trikoissa eikä missään neuloksissa. Turhauttavaa. Ostin vetoketjun, lähdin kotiin ja päätin, että omista valikoimista on löydyttävä mieluisa vaihtoehto. 

Lupasin asiakkaalle, että jumpsuitista ei tule liian tonttumaista. Siksipä harmaa, punainen ja vihreä olivat poissuljettuja vaihtoehtoja. Valkoinen oli liian jotain. Musta ja punainen on tyylikäs yhdistelmä, mutta vauvan asuun mustat resorit tuntuivat julmilta. Sinivalkoraitainen resori oli ollut mielessäni alusta asti, mutta minua hirvitti ajatuskin sillä kanttaamisesta. Päätin kuitenkin kokeilla. Kannatti. Vetskarin ja hupun reunat näyttää minun silmiin tosi kivalta.

Lähetin kuvan jumpsuitista asiakkaalle. Hänen mielestään puku on sporttinen. Niin minunkin. Arvatkaapa, mikä maa minulla tulee jumpsuitista mieleen? Vastaus postauksen alareunassa. Älä katso, ennen kuin olet arvannut.

Vietin tässä lähiaikoina yhden viikonlopun hyvin tyylitietoisen viisivuotiaan kanssa. Neiti vaihtoi vaatteita monta kertaa päivässä. Suosikkeja olivat ehdottomasti mekot. Mitä prinsessampi, sitä parempi. Jos yhdistelmänä oli hame ja paita, niiden täytyi sointua yhteen. Hetkittäin oli olo kuin muotinäytöksessä: neiti meni yhdestä ovesta sisään, kävi vaihtamassa vaatteet ja tuli toisesta ovesta ulos. Niin suloinen lapsi!

Minä sain kunnian ommella neidille hatun. Väritoiveena oli oranssi. Lähetin kuvan valmiista lakista ja neito ilmoitti haluavansa sen. Olen ylpeä! Minun tekemäni hattu kelpaa Tyylitaiturille.

Ps. Minun uusi kotini hakee tyyliään. Kuvan lamppu on ensimmäinen hankinta tähän asuntoon.

Ps2. Jumpsuitin mielleyhtymämaa on Venäjä. Ristin jumpsuitin Sergein jumppapuvuksi.

Roikkujat ruotuun!

 Yhdessä ompeluryhmässä oli tämän viikon haasteena tehdä loppuun ja viimeistellä keskeneräisiä töitä. Minulla ei ole kovin monta ompelusta jäänyt roikkumaan, mutta ne, jotka ovat jääneet, ovatkin saaneet loikoa pitkään.

 Ryhdistäydyin haasteen edessä ja ompelin valmiiksi tämän hatun. Oikeastaan tämä on ollut lähes valmis jo pari vuotta, mutta mallia piti muokata. Päälakiosa oli niin syvä, että lieri toimi lähinnä kaulurina. Nyt on päälakikappaleita madallettu niin, että lieri varjostaa silmiä.

Päällikangas Miljoonasydäntä ja vuori valkoista lakanapuuvillaa. Hattu on lasten kokoa, laitan päänympärysmitan, kunhan saan otettua sen.

Ompelin myös yhteen tuttiketjuun klipsun. Sekin on odottanut tekemistä pari vuotta. Hitaasti hyvä tulee.

 Kävin reilu viikko sitten puhelimessa seuraavanlaisen keskustelun:

- Voisitko ommella minulle mekon?

- Voisin. Millainen sen pitäisi olla?

- Sellainen oranssi, jossa on vihreitä kukkia.

 Pengoin kangashyllyt ja löysin oranssin telttapussin. Kävin kaikki vihreät kankaat läpi, mutta en löytänyt mieleisiä kukkia. Kuvittelin nimittäin, että laittaisin pieniä vaatimattomia kukkia hennoksi jonoksi helmasta viistosti olkaa kohti tai jotain sinne päin. Hah! Tilaaja on pieni, mutta ei vaatimaton. Hänessä on tiivistettynä väriä ja vauhtia hurjat 104cm. Niinpä päädyin "maalaamaan isolla siveltimellä". Suuri rakkauteni, äidiltä peritty vihreä kukkakangas pääsi arvoiseensa rooliin. 

Eteen ompelin vetoketjun, jotta neito saa itse mekon päälle ja pois. Helman, käden- ja pääntiet kanttasin keltaisella vinokantilla.

Tätä mekkoa voisin käyttää itsekin.

Samainen neito tarvitsi myös housuja. Haaremihousut olivat hyväksi todetut jo aiemmin, joten tein niitä kahdet lisää. Kaava oli kokoa 92, mutta koska neito on sirorakenteinen ja haaremihousujen yläosa hmm... tilava, leikkelin kankaita (lue XXL-kokoisia paitoja) sen mukaan, mihin kangas riitti. Olennaista oli saada lisää pituutta lahkeisiin. 

Violetista paidasta ei riittänyt haaremihousuiksi. Paita oli pitkä ja suht kapea. Siitä tulikin sitten tosi kapeat ja erityisen pitkälahkeiset pökät. Katsotaan, pitääkö lahkeita lyhentää.