Luulin, että en ole tehnyt mitään löytöjä viime aikoina. Osittain se on tottakin, koska en ole löytänyt kirppareilta juuri mitään. Silti kankaat on lisääntyneet. Miten se on mahdollista? No, siten, että on netti, mistä ostaa, on sisko, joka ymmärtää ostaa minunkin puolesta kirppareilta ja lisäksi vielä maailmassa on niin hyväsydämisiä ihmisiä, että he antavat kankaita. Uskokaa tai älkää, minä olen saanut tämän:
SI28 Minun mielestäni aivan järjettömän hieno puuvillakangas. Värit on todellisuudessa hieman syvemmät kuin kuvassa. Tämän päivän olen googlettanut, josko löytäisin kenen valmistama tämä upeus on, mutta en ole löytänyt vastausta. Epäilisin vahvasti Tampellaa. Nuo pallukat on suurin piirtein kananmuman kokoisia, vähän isompiakin.
Kangaspaloja on kaksi, ne ovat entiset verhot. Pari reikääkin löytyy ja joku haalistuma ja hiertymä, mutta nämä saisi todennäköisesti palautettua lyhyiksi verhoiksi. Ja jos ei verhoja, niin paljon jotain muuta sitten. Mitenkähän tähän kankaaseen ikinä raskii upottaa Fiskarsit? VARATTU
PU28 Sitten pientä ja sievää. Minimaalisen pieni kangaspala, josta tulisi vaikka kesälakki pikkuneidolle.
9.2.13: Tästä tuli pienoinen unipupu. Sanoisinko, että MYYTY.
9.2.13: Tästä tuli pienoinen unipupu. Sanoisinko, että MYYTY.
PU29 Kaksi tanskalaisvalmisteista tyynyliinaa. Harvahkoa puuvillaa. Kuvassa tyynyliina on taitettuna: toinen puoli on valko- ja toinen punaruutuinen. Tästä saisi noin 80-senttiselle mekon tai sitten vaikka mössia. MYYTY
PU30 Ohutta, tiivistä puuvillaa. Väritykseltään korea kuin karamelli. Tätäkin on niin vähän, että tästä saisi hihattoman pikkuisen mekon. Ehkä tämä olisi parhaimmillaan kuitenkin takkina tai lakkina. Arvioisin, että tästä voisi tulla 70-senttiselle takki ilman huppua.
PU31 Kangas, josta tulee mieleen sekä joulu, pääsiäinen että kesä. Alkuperäisessä asussaan Tuijatuotteen mekko kokoa 38/42. (Tosi kummallinen koko, eikö ne yleensä mene kahden numeron välein.) Jostain syystä minä näen tässä henkselimekon, mutta kyllä tämä kangas muuhunkin taipuu.
Noh, se sinisen osuus jäi sitten hyvin vähälle. Yksi tyynyliina olisi ollut siniviolettipalloinen, mutta en saanut siitä kyllin hyvää kuvaa. Jääköön toiseen kertaan.
MYYTY
MYYTY
Olimme eilen valmistujaisjuhlissa ja siellä bongasin tutun vihreän mekon ihan tuntemattoman pikku neidin yllä. Mekko oli niin hieno että oli pakko kysyä mistä tuo oli saatu. Kummitätihän sen oli hankkinut vaatekomeron kotiompelijalta.
VastaaPoistaHyvännäköinen tuo sinipunainen! Olipa antelias ja hyväsydäminen, Hän, joka lahjoitti tuon sinulle. On niitä maailmassa hyviä ihmisiä!:)
VastaaPoistaMä haluisin ton sinipunaisen. Olen monta kerta palannut katsomaan sitä. Koukuttava.
VastaaPoistaEn vaan tiedä, mitä siitä haluisin. Verhot siihen kesähuoneeseen, jonka piharakennukseen teemme? Ihana on.
Varaan sinipunaiset sulle. Kankaissa on jossain kohti reikiä, mutta kyllä niistä silti verhot vielä saa.
Poista:)
Poista