sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Etsijän harhaannus

Ompelin koiran. Siltä puuttui vielä kirsu ja ajattelin tehdä sen huovasta. Huopapussia ei kuitenkaan näkynyt kaapissa sillä hyllyllä, jossa sen olisi pitänyt olla. Muistelin, että olin ehkä laittanut pussin tilkkusäkkiin. Kaadoin tilkut lattialle ja parin tunnin päästä huomasin, että huovat eivät olleet tilkkusäkissä, mutta olin tullut ommelleeksi Nuppupeiton.


Koira on edelleen kirsuton ja huovat löytyivät kaapista juurikin siltä hyllyltä, jossa niiden pitikin olla. Tarvitsi vain siirtää pari pussia edestä.

Koirasta tulee kuva, kunhan sillä on silmät päässä ja kirsu kuonossa.

Ps. Kuinkahan monta tilkkupeittoa mun pitää ommella, että tilkkusäkissä huomaisi vajumista?

4 kommenttia:

  1. Hmm. Mikä on kirsu? KirsTun tiedän. Kuulostaa runolliselta tuo "Koira on edelleen kirsuton".

    Minä olen yrittänyt vajuttaa tilkkupussia joulukalenteriksi, mutta keskenhän se ketale jäi ja joulukuu tuli. Eli takaisin vaan säkkiin odottamaan ensi joulua.:)

    Muistan erään vihreän pahvisen saavin joka oli täynnä jännittäviä kangaslöytöjä..

    VastaaPoista
  2. Näen tilkkupeitossa poijan paidan , äidin liian pienen takin ja paljon muuta ommeltua.

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi on takki, mekko, mössia, vauvan makuupussin päällinen, läppärilaukku jne. Mahtaakohan peiton saaja miettiä, mistä tilkut ovat peräisin?

      Poista