maanantai 10. joulukuuta 2012

Knekko ja Huhhu

Kävin kotipuolessa ja lähikirpparilla oli Marimekkoa kapallinen. Ostin. Ensimmäisenä kankaan nähnyt tilasi siitä lapselle mekon.

 Koko on 98 ja malli suunniteltu yhdessä tilaajan kanssa.

 Mekkoon toivottiin nauhaa (ja rusettia - rusetista en ole varma) rinnan ympärille. Ompelin vinonauhasta somisteen ja lisäsin vielä kukkanapin kruunaamaan koreuden.

 Takana on napit.

 Tässä on koira, jonka kirsuhuovan etsiminen tuotti tulokseksi Nuppupeiton. Koiran kaavan sain äidiltä. Hän pelotteli minua, että koiran ompeleminen on tositosi vaikeaa. No, olihan se, kun karvan toisella puolella on keinonahka. Minulla ei ollut tarpeeksi vahvaa neulaa ja voin kertoa, että ohuella neulalla keinonahan ompeleminen on lähes mahdotonta. Kone tekee hyppytikkiä ehtimiseen. Onneksi kirpparilta löytyi vahvempia neuloja. Jo luonnisti!

 Koiran kaavat on vähän, tai oikeastaan aika paljonkin, hassut. En ymmärrä, miksi pää pitäisi koota ensin ja sitten muu vartalo ja tämän jälkeen yhdistää ne. Miksi leuanalus ja rintakappale ovat erikseen? Minä tein niin kuin minun järkeni sanoi ja ompelin ensin pään sivukappaleet kiinni vartaloon ja sitten vasta muut osat. Alaleuan ja rintakappaleen yhdistin yhdeksi ja siitä tuli oikein hyvä.  Jos vielä joskus teen toisen koiran, muokkaan kaavoja ankaralla kädellä.

Mutta kaunis koira tästä tuli. Eikä tämä ollut niiiiiiiin vaikea ommella kuin äiti pelotteli. Ehkä oma ompelujärjestys ja kaavojen muokkaus helpottivat työtä. 

Nyt pikkutyttö saa uuden Huhhun, kun entinen on hoidettu riekaleiksi.

6 kommenttia:

  1. Ihana ihana mekko. Tervetuloa uuteen kotiin! Minä hommaan heti sille kyydin tänne. Aika hyvin sinä ymmärsit mitä minä mekolta haluan.
    Ja Huhhu tulee pukinkonttiin, että kaikille näkeville ja puhuville tiedoksi.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava mekko! Olipa melkoinen löytö tuo kangas.
    Koira on oikein terhakan näköinen. Liekö oikein vainukoira.:)

    VastaaPoista
  3. Ihana, ihana , ihana mekko. Arvaan minne se on menossa ja hyvä niin että menee juuri sinne. Huhhu osalta laitetaan sitten silmät ja korvat kiinni.

    Elli

    VastaaPoista
  4. No, jopas mekko herättää ihastusta. Pitänee varmaan katsella lisää samaa kangasta. :)

    Huhhu ei ole todellisuudessa noin kiiltävä kuin kuvassa. Kiltti koira se on. Nytkin sivusilmällä seurailee koneen vieressä mun touhuja. Eikä hauku yhtään.

    VastaaPoista
  5. Hyppeli onnesta yksi pieni neiti, mekko on ihana. Kiitos Ompelijalle. Huomisia vaatteita ei tarvitse valita.
    Maisa-Kaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina yhtä mukava kuulla, kun ompeluksesta tykätään. Osaan kuvitella, millaista tahtia pienen neidin jalat ovat nousseet.

      Poista