torstai 18. elokuuta 2011

Merelle vai mansikkaan?

Minusta on tullut vanha tai sitten minulla on varhaisiän dementia tai jokin muu muistihäiriö. Olin varma, että olen ihan ensimmäisenä laittanut valkokukallisen ruskeapohjaisen kankaan näytille. Mutta ei. En löydä sitä mistään. Muisti on petollinen.

RU16 Nalle on lähtenyt veneilemään. Auvoista on meno: sieltä vain paatin uumenista vilkutellaan.
Näin leppoisan hetken jakaisi mielellään muillekin. Tästä voisi tehdä vaikka vauvan makuupussiin päällisen. 
MYYTY

RU17 on se kukkakakangas, jonka poissaoloa ihmettelin. Nyt kuvaa katsoessani ymmärrän, miksi tämä on jäänyt koneen uumeniin: kuvasta puuttuu tulitikkurasia. Mutta ei hätää. Voit kuvitella siihen tikkuaskin, jonka lyhyempi sivu peittää juurikin yhden kukan.
Joltakin mummolta oli jäänyt lähes pistämättömät kappa ja salusiinit. Minä ne kahmin kirpparilta kainalooni.
MYYTY

RU18 Mansikkasesonki oli ja meni. Minä survoin viisi kiloa Polkaa pakkaseen. Apuna oli kaksi tosi reipasta teinineitiä. Palkaksi neidit pääsivät loppupäiväksi uimaan. "Ja he uivat ja uivat, sen uskotte..."
Niin. Harvakudoksista mansikkakangasta yksi kipale verhona. Mansikan väri on hieman haalistunut, mutta ei ihan noin pahasti kuin kuvassa. Mansikat ovat valtaisia: jos levittää sormet haralleen ja asettelee kämmenensä mansikan päälle, ei sormet yllä marjan laiteille asti.
Tästä tulisi kiva päiväpeitto vaikka lapsen sänkyyn, jos laittaisi jonkin toisen kankaan alle vahvikkeeksi. Kaksi metriseen sänkyyn tämä on liian lyhyt - testattu on. MYYTY

RU19 Jos on sydän syrjällään, onko se sydän silloin niin kuin tässä kuvassa?
Ohkaista, ilmeisesti jotain puuvillasekoitetta (ehkä) salusiinipari. MYYTY
Mistä sana salusiini tulee? Vastatkoon, ken tietää.

6 kommenttia:

  1. Ranskan sanasta 'jalousie'. Puoliverhon takaa voi mustasukkainen vakoilla tulematta itse nähdyksi. Rakas sanakirjani Petit Robert vahvisti tämän arvaukseni oikeaksi.

    Millasta kangasta tuo RU17 on? Kovaa vai pehmeää? Mekkoon vai pehmoiseen tunikaan?

    VastaaPoista
  2. Aivan erinomaisen kutkuttava taustatarina salusiineille. En olisi kyllä osannut lähteä hakemaan selitystä tuolta suunnalta. Hyvä Lemppu!

    RU17 tuntuu käteen samalta kuin uusi paksuhko lakana. Uutuudenjäykältä. Lähempänä kovaa kuin pehmoista. Mekko- tai hamekankaaksi oikein sopivaa, kävisi myös takkiin.

    VastaaPoista
  3. Tulisiko RU16:sta pienelle pojalle päänalunen? Sellainen jossa olisi ohut vanu ja tikattuna hieman noita nallen ääriä, että voisi pestä koneessa. Ei erillistä päällistä? Ja samaan settiin peiton päällinen. Sellainen äp peiton kokoinen?

    T: kevätleinikki

    VastaaPoista
  4. Minkä kokoinen se äp:n peitto on? Nalle-kangas on 120x110 (leveys x korkeus).
    Arvelen, että siitä voisi tulla "tyyny" ja pussilakana, jos pussilakanan toisen puolen tekisi jostain toisesta kankaasta.

    VastaaPoista
  5. Hmm. 82x120 on tuo yksi pussilakana meillä. Ja siihen ainakin mahtuu peitto.

    VastaaPoista
  6. Nooh, joko täytyy ottaa peitosta tarkat mitat ja toivoa, että pituus olisi alle 110 tai tyytyä siihen, että nalle päätyy pursineen johonkin toiseen tarkoitukseen.

    VastaaPoista